— Miksi minä rupeaisin niistä tappelemaan? toisti Joe.
— Siksi että minä tahdon, vastasi Simson. — Ja siitä, mitä minä tahdon, siitä ei pääse mihinkään. Ymmärrätkös?
Mutta sitä ei Joe ymmärtänyt. Hän ei tahtonut tunnustaa, että
Tiili-Simsonin sana oli lakina San Franciskossa tai missään sen osassa.
Hänen kunnia- ja oikeuskäsitteitään oli loukattu, hänen verensä alkoi
kuohua.
— Anna nyt ne leijat tänne, ja tee se heti paikalla, hän huusi uhkaavasti ja kurkotti kättään kääröä kohti.
Mutta Simson veti kätensä takaisin.
— Tiedätkös, kuka minä olen? hän kysyi. — Minä olen Tiili-Simson, enkä minä annakkaan kenenkä vain hypätä nokalleni!
— Anna hänen olla, kuiskasi Charley Joen korvaan. — Viis muutamasta leijasta! Älä välitä hänestä — lähdetään pois täältä.
— Leijat ovat minun, vastasi Joe synkkänä ja itsepäisenä. — Leijat ovat minun, ja minä aion ottaa ne takaisin.
— Ethän sinä voi tapella koko joukkoa vastaan, väitti Fred. — Vaikka voittaisitkin hänet, niin saisit kumminkin selkääsi noilta toisilta.
Liiga huomasi heidän neuvottelevan kuiskaten. Se arveli Joen puolestaan epäröivän ja alkoi jälleen ulvoa.