— Hoh, he pelkäävät! Jänistääkö? ivailivat nuoret veijarit. — Suutaan kyllä osaa soittaa, mutta pelkää, että siisti paita ryvettyy — mitäs mamma silloin sanoisi?
— Suu kiinni! kivahti johtaja käskevästi, ja he tottelivat.
— Aiotko antaa minulle leijani? sanoi Joe ja astui päättävästi esiin.
— Tahdotkos sitten tapella niistä? virkkoi Tiili-Simson yhtä topakkana.
— Tahdon, vastasi Joe.
— Hei, tappelu, tappelu! Tulkaas katsomaan! ulvoi liiga täyttä kurkkua.
— No, minä kyllä pidän huolen siitä, että kaikki käy rehellisesti, virkkoi samassa karkea miesääni.
Kaikki tarkastelivat uteliaina miestä, joka oli huomaamatta lähestynyt ryhmää ja yhtäkkiä ilmotti aikovansa valvoa kaksintaistelua. Kadunkulman sähkölampun valossa pojat näkivät, että mies oli iso ja roteva ja puettu työvaatteisiin, kömpelöt jalkineet jalassa; housuja kannatti musta nahkahihna ja päässä oli musta rasvainen lakki. Kasvot olivat harmaat kivihiilen tomusta, avoimena reuhottavan karkean sinisen paidan välistä näkyi kaula ja luja rinta.
— Kuka te olette? tiuskasi Simson keskeytyksestä suuttuneena.
— Se ei kuulu sinuun, vastasi tulokas tylysti. — Mutta jos se tieto tekee sinut paremmaksi, niin minä olen lämmittäjänä Kiinaan lähtevässä laivassa ja aion pitää huolen siitä, että kaikki käy rehellisesti. Se on minun asiani; ja sinun asianasi on tapella rehellisesti. Iskekää nyt kiinni älkääkä nahjustelko siinä koko iltaa.