Nuo kolme toverusta olivat yhtä iloissaan lämmittäjän tulosta kuin Simson joukkoineen oli harmissaan. Liigalaiset neuvottelivat useita minuutteja, ja sitten Simson laski käärön erään toverinsa syliin ja kävi vastustajaa kohti.
— Tulehan sitten! hän virkkoi heittäen nutun yltään. Joe ojensi takkinsa Fredille ja hyökkäsi Tiili-Simsonia kohti. Hetkisen he seisoivat heristäen toisilleen nyrkkiä. Sitten Simson läimäytti salamannopeudella ankaran iskun, painui taitavasti kumaraan ja livahti saavuttamattomiin.
Joessa heräsi äkkiä kunnioitus vastustajan taitavuutta kohtaan, mutta siitä oli vain seurauksena se, että koko se suunnaton määrä itsepintaisuutta, mikä hänen luonnossaan piili, jännittyi äärimmilleen, ja hän päätti lujasti päästä voitolle.
Lämmittäjän läsnäolo vaikutti terveellisesti Simsonin tovereihin, jotka saivat tyytyä vain rohkaisemaan Tiili-Simsonia ja pilkkaamaan toista.
Molemmat pojat kiersivät yhtämittaa kehää, milloin hyökäten, milloin puolustautuen ja toisinaan jaellen tuntuvia iskuja. Kummankin taistelutapa oli aivan vastakkaista laatua. Joe pysytteli suorana ja hajasäärisenä; Simson taas kyyristelihe pää hartiain välissä, oli alituiseen liikkeessä hyppien, juosten ja turvautuen ainakin pariinkymmeneen erilaiseen temppuun, joita Joe ei tuntenut.
Neljännestunnin kuluttua kumpikin oli peräti uupunut, mutta Joe oli kuitenkin säilynyt vastustajaansa pirteämpänä. Ravinnon riittämättömyys, epäterveellinen elintapa sekä tupakan ylenmääräinen käyttö olivat heikontaneet liigan johtajaa, joka jo alkoi haukkoa henkeään.
Simson oli alkupuolella suuremman taitavuutensa tähden saanut pidellyksi vastustajaansa aika kovakouraisesti, mutta hän oli jo käynyt voimattomaksi ja hänen lyöntinsä heikoiksi. Tästä hän hurjistui ja turvautui hyökkäyssuunnitelmaan, joka ei tosin ollut epärehellinen, mutta ainakin karkea. Hänen tapanaan oli kaarrella toista, ponnahtaa äkkiä ilmaan ja iskeä kohti, sitten kyyristyä ja heittäytyä maahan Joen jalkoihin. Kun hän makasi maassa, ei Joe saattanut lyödä häntä, ja siten hän ryömi syrjään ja hypähti jälleen pystyyn, uudistaakseen saman liikkeen.
Mutta Joe kyllästyi siihen ja valmistautui ehkäisemään temppua. Hän viivytteli lyöntiään hetkeen, jolloin Simson aikoi kyyristyä alas. Simson kaatui, mutta sille puolen, minne Joen nyrkinisku oli hänet lennättänyt. Hän kellahti nurinniskoin ja kohosi sitten puoliksi, mutta jäi istumaan itkien ja huohottaen.
Toverit yllyttivät häntä nousemaan, ja hän koettikin pari kertaa, mutta oli liian uuvuksissa ja lyönneistä lamaantuneena.
— Minä alistun, hän virkkoi. — Minä tunnustan saaneeni selkääni.