Liiga seisoi äänetönnä ja johtajansa tappiosta harmistuneena.
Joe astui esiin.
— Annappas nyt tänne minun leijani, hän lausui pojalle, joka piteli kääröä.
— Siitä ei tule mitään, sanoi eräs toinen liigan jäsenistä tunkeutuen
Joen eteen.
Tälläkin nuorukaisella oli aivan tulipunainen tukka.
— Kyllä sinun täytyy löylyttää minutkin, ennenkuin saat ne takaisin, hän uhkasi.
— Sepä merkillistä, väitti Joe suorasukaisesti. — Johan minä olen tapellut ja voittanut — siinä on tarpeeksi.
— Eikä ole, vastasi uusi vastustaja. — Minä olen Punapää-Simson.
Tiili-Simson on näes minun veljeni.
Tällä lailla Joe oppi tuntemaan vieläkin erään purnulaisten tavoista, josta hänellä ei ollut siihen mennessä ollut aavistustakaan.
— No hyvä, hän virkkoi, ja vääryys saattoi hänen taisteluhalunsa kiihtymään entistä enemmän. — Tulehan sitten!