Punapää-Simson oli veljeänsä vuotta nuorempi ja osottautui varsin epärehelliseksi tappelupukariksi. Suopeamielisen lämmittäjän oli useita kertoja sekaannuttava leikkiin, ennenkuin toinen Simson virui maassa ja tunnusti joutuneensa tappiolle.
Taas pyyteli Joe leijojansa lujasti uskoen, että tällä kertaa ne ainakin annettaisiin hänelle. Mutta silloin pyörähti esiin vielä kolmaskin poika, jonka tukan loistava, komea väri ilmaisi Joelle, että uusi vastustajakin kuului Simsonien valtiassukuun. Hän oli veljiään tuoreempi vesa, rakenteeltaan hiukan hintelämpi ja niin pisamainen, että se näkyi selvästi sähkövalossakin.
— Älä luulekkaan pääseväsi käsiksi leijoihisi, ennenkuin olet antanut selkään minullekin! hän huusi kimeästi. — Minä olen Rusoharja-Simson, etkä sinä ole voittanut meitä, ennenkuin minäkin olen maassa!
Liiga huusi hyväksyvästi, ja Rusoharja-Simson kiskoi yltään tahraisen nuttunsa ja valmistautui otteluun.
— Oletkos valmis? hän tiedusteli Joelta.
Joe oli iskenyt rystysensä verille, hänen nenästään vuosi verta ja huulet olivat halkeilleet ja turvoksissa. Paita oli repeytynyt kaulasta vyötäreihin asti. Lisäksi hän oli lopen uupunut ja hengitti työläästi.
— Kuinka monta Simsonia teitä oikein onkaan? hän kysyi. — Minä aion päästä kotiin, ja jos teidän perhekuntaanne yhä riittää, niin täytyy täällä olla koko yö.
— Minä olen viimeinen ja paras joukosta, vakuutti Rusoharja-Simson. —
Jos minut voitat, niin saat leijasi — se on varma!
— No tuleppas sitten! huoahti Joe. — Käy käsiksi vain!
Tosin suvun nuorimmalta puuttui veljiensä voima ja taito, mutta hän korvasi tämän puutteen kiihkoisalla, kissamaisella taistelutavallaan, joka pakotti Joen ponnistamaan rajusti. Hän luuli jo useita kertoja, että hänen oli kuin olikin annettava myöten tuolle pikku paholaiselle, mutta hän jännitti jälleen voimiaan ja jatkoi sisukkaana taistelua. Hän tunsi kamppailevansa periaatteen puolesta, ja sitä paitsi oli siinä hänen mielestään kysymyksessä kaikkien vuorelaisten kunnia — heidän edustajanaan hänen oli kunnostauduttava mistä hinnasta hyvänsä. Hän piti puoliaan ja kesti vaivoin vastustajansa nopeat ja herkeämättömät hyökkäykset, kunnes tämä nuori ja peräti kokematon miehenalku oli tyhjentänyt koko voimavarastonsa. Lopulta hänen täytyi tunnustaa, että Simsonin perhekunta oli joutunut tappiolle — ensimmäisen kerran elämässään.