IV luku:
Voittajallakin on voittajansa.
Mutta Hiidenpurnun elämä oli perin mutkallista. Nuo kolme vuorelaista saivat varsin pian kokea sen.
Ennenkuin Joe oli vielä ehtinyt ottaa haltuunsa leijojaan, näki hän hämmästyen, että kaikki hänen vihollisensa, vieläpä lämmittäjäkin, lähtivät hurjaa vauhtia käpälämäkeen.
Aivan samoin kuin pikku tytöt ja räyhäävät pikku vekarat olivat kadonneet Simsonin liigan lähestyessä, samaten tämä joukko hupeni uuden ja pelottavan hyökkäyksen tieltä.
Joe kuuli pakenevain kauhistuneina huutavan: — Kalaliiga! Kalaliiga! Ja hän olisi itsekin pötkinyt pakoon, ellei olisi viime taistelunsa jäljiltä ollut niin hengästyksissään, että käsitti mahdottomaksi välttää vaaraa, minkälainen se sitten olisikin.
Fred ja Charley olisivat peräti mielellään paenneet sitä, mikä oli karkottanut tiehensä kuuluisan Simsonin liigan, vieläpä karskin lämmittäjänkin; mutta he eivät voineet jättää toveriaan pulaan.
Autiolle kadulle tuli parvittain tummia olentoja. Toiset piirittivät toverukset, toiset syöksyivät pakenevien jälkeen.
Valitushuudot ilmaisivat pian heidän tavottaneen pakolaiset, ja kun takaa-ajajat sitten palasivat, kuljettivat he mukanaan vastaan hangottelevaa Tiili-Simson parkaa, joka yhä vielä piteli leijakääröä.
Uteliaana Joe tarkasteli viimeksi saapuneen liigan jäseniä. He olivat seitsemästätoista neljäänkolmatta vuoden ikäisiä nuorukaisia, ilmetyitä pimeyden peikkoja. Eräitten kasvot olivat niin paheitten leimaamia, että Joe tunsi selkäpiitään karmivan, kun vain katsahtikin heihin.