Herra Bronson katsoi häneen ystävällisesti.
— Ainoastaan lukemalla sinä voit toivoa pääseväsi eteenpäin maailmassa ja toimittavasi jotain suurta, hän virkkoi.
Joe kohotti kätensä epätoivoissaan.
— Kyllä minä tiedän, miltä sinusta tuntuu, herra Bronson jatkoi. — Mutta sinähän olet vasta poika, hyvin suuressa määrin samanlainen kuin tuo pikku varpunen, jota me tuonnoin tarkastelimme. Ellet sinä kotona kykene hillitsemään itseäsi tarpeeksi, voidaksesi pysyä kirjain ääressä, niin ei sinulla ulkona maailmassakaan, jonne mielesi palaa, ole tarpeeksi malttia suorittaa sen tarjoomia töitä.
— Mutta olkoon menneeksi, Joe, olkoon menneeksi. Kun olet suorittanut lukion oppimäärän ja ennenkuin lähdet yliopistoon, päästän sinut joksikin aikaa maailmalle.
— Päästäkää minut nyt jo, Joe pyysi kiihkeästi.
— Ei, nyt olisi liian varhaista. Eivät sinun siipesi vielä kanna. Sinä et ole vielä valmiiksi muokattu, eivätkä sinun ihanteesi ja toimintatapasi ole vakiintuneet.
— Mutta minä en voi lukea, Joe uhkasi. — Minä tiedän, etten voi lukea.
Herra Bronson katsoi kelloaan ja nousi lähteäkseen.
— Minä en ole vielä tehnyt mitään päätöstä asiasta, hän selitti. — En tiedä, mitä minun on tehtävä — annanko sinun vielä yrittää lukiossa vai lähetänkö sinut sotakouluun.