— Kyllä te siitä aikananne saatte tietää, Joe virkkoi merkitsevästi — merkitsevämmin kuin oli aikonutkaan.
Ja peläten paljastavansa enemmänkin hän käänsi kummasteleville tovereilleen selkänsä ja kiiruhti tiehensä. Hän lähti suoraa päätä kotiin omaan huoneeseensa, missä hän ryhtyi heti järjestämään kaikkea kuntoon. Kaapistaan hän valitsi parit alusvaatteet, muutamia pumpulipaitoja ja puoli tusinaa sukkaparia. Näiden lisäksi hän otti yhtä monta nenäliinaa, kamman ja hammasharjan.
Käärittyään tavarat lujaan paperiin hän tarkasteli myttyään tyytyväisenä. Sitten hän astui pöytänsä ääreen ja otti pienestä sisälaatikosta muutamien kuukausien säästöt, jotka tekivät yhteensä useita dollareita. Tätä summaa hän oli säästellyt heinäkuun neljänneksi päiväksi [Heinäkuun 4:s päivä on Yhdysvalloissa kansallinen juhlapäivä — muistona vuoden 1776 heinäk. 4:nnen p:n itsenäisyysjulistuksesta —, raketteja lennättämällä, leikkipyssyillä ampumalla y.m. tavoin silloin pidetään iloa. Suom. huom.], mutta työnsi sen nyt taskuunsa suuriakaan surematta. Lopuksi hän sieppasi paperiarkin ja istuutui kirjottamaan:
"Älkää etsikö minua. Minä en menesty koulussa, ja nyt minä lähden merille. Älkää olko huolissanne. Kyllä minä pystyn hoitamaan itseni. Minä tulen takaisin joskus, ja silloin te saatte kaikki olla ylpeät minusta. Hyvästi, isä ja äiti ja Bessie. Joe."
Arkin hän jätti pöydälleen, mistä sen saattoi helposti nähdä. Hän pisti käärön kainaloonsa, silmäsi huonettaan viimeisen kerran ja hiipi tiehensä.
VIII luku:
Friskon poika ja tulokas.
"Friskon poikaa" [Frisko, yleinen lyhennys San Francisko nimestä. Suom. huom.] harmitti — harmitti ja kyllästytti, mikä olisi tuntunut kerrassaan mahdottomalta vekaroista, jotka istuivat laiturin reunalla onkimassa ja kadehtivat häntä sydämensä pohjasta. Tosin heillä oli puhtaammat ja paremmat vaatteet, oli myös isä ja äiti. Mutta Friskon poika sai viettää vapaata elämää lahdella, kulkea seikkailusta toiseen miesten parissa — he sitä vastoin olivat sidotut kotielämän ankaraan kuriin ja surkeaan yksitoikkoisuuteen. He eivät voineet uneksiakaan, että Friskon poika vuorostaan katseli heitä Salaman kannelta kuin korkeampia olentoja ainakin ja kadehti juuri sitä, mikä toisinaan heistä itsestään tuntui kaikkein inhottavimmalta. Aivan samoin kuin seikkailuhalu kuiski heidän korviinsa viekottelevia kuiskeitaan ja epämääräisiä viestejä oudoista maista ja reippaista teoista, samaten kodin salaperäisen ihana maailma hurmasi Friskon poikaa, ja hänen mielikuvituksensa kirkkaimmat haaveet koskivat veljiä, siskoja, isän ohjeita ja äidin suudelmia — seikkoja, jotka kaikki olivat hänelle tuiki tuntemattomia.
Hän rypisti otsaansa, nousi Salaman kajuutan katolta, missä oli paistattanut päivää, ja potkaisi jalastaan raskaat saappaansa. Sitten hän kyyristihe kapealle sivukannelle ja rupesi heiluttelemaan jalkojaan viileässä suolavedessä.
— Sepä vasta on vapautta, tuumivat pojat häntä tarkastellessaan. Lisäksi vielä nuo pitkävartiset merisaappaat, jotka olivat kiinnitetyt uumenia kiertävään nahkavyöhön, hurmasivat heitä aivan ihmeellisesti. He eivät tienneet, ettei Friskon pojalla ollut kenkäin näköistäkään — että nuo saappaat olivat vanhaa "Ranskan Pekan" perua ja pojalle kolme numeroa liian suuret. Eivät he myöskään saattaneet aavistaa, kuinka epämukavat ne olivat kuumana suvipäivänä.