— Parasta panna pitkäkseen ja nukkua pari tuntia, virkkoi Friskon poika ystävällisesti, osottaen Joelle tämän kojun. — Me taidamme saada olla valveilla lopun yötä.
Joe noudatti neuvoa, mutta ei saanut unta yhtä pian kuin toiset. Hän makasi silmät avoimina, tarkaten kajuutassa riippuvan herätyskellon osottajia ja mietiskellen, kuinka nopeasti tapaus oli seurannut toistaan viimeisten kahdentoista tunnin kuluessa. Vielä samana aamuna hän oli ollut koulupoika, ja nyt hän oli meripoika Salama laivassa, tietämättä minne matka vei. Hänen tätä ajatellessaan tuntuivat hänen viisitoista vuottaan karttuvan kahdeksikymmeneksi, ja hän tunsi koko ruumiissaan olevansa mies — vieläpä merimieskin. Hän toivoi, että Charley ja Fred olisivat saattaneet nähdä hänet juuri tällä hetkellä. No, kyllä he pian saisivat kuulla hänestä. Hän saattoi kuvitella heidän keskustelevan asiasta, toisten poikain kerääntyessä ympärille. "Kuka?" — "Vai niin, Joe Bronson; hän lähti merille. Me oltiin hyviä tovereita."
Ylpeänä Joe ajatteli sitä. Sitten hänen mielensä heltyi, kun hän muisti äitiään, mutta jäykistyi jälleen, kun isä tuli mieleen. Eipä siksi, että isä olisi ollut ilkeä ja kova; mutta hän ei vain ymmärtänyt poikia, Joen mielestä. Siinä oli koko vika. Juuri sinä samaisena aamuna hän oli sanonut, ettei maailma ollut mikään leikkikenttä ja että pojat, jotka kuvittelivat sen sellaiseksi, pahasti erehtyivät ja kiittivät onneaan päästessään takaisin kotiin. No, kyllä hän omasta puolestaan tiesi, että maailmassa oli tarjona paljon raskasta työtä ja kovia kokemuksia, mutta hänen mielestään pojillakin oli jotain oikeuksia. Hän kyllä näyttäisi isälle, että saattoi pitää huolta itsestään. Ja muuten hän saattaisi kirjottaakin kotiin perehdyttyään jonkun verran uuteen elämäänsä.
IX luku:
Ensi matka.
Vene törmäsi hellävaroin Salaman kylkeen herättäen Joen unelmista. Hän kummasteli, ettei ollut kuullut airojen kolisevan hankaimissa. Sitten kaksi miestä hyppäsi "sarjan" ylitse ja saapasteli kajuuttaan.
— Tuhat tulimaista, täälläkös vasta kuorsataan, virkkoi ensimmäinen tulokkaista, kierittäen sukkelasti Friskon pojan vuoteesta toisella kädellään ja kurottaen toista pöydällä olevaa pulloa kohden.
Ranskan Pekka kohotti päätään senterboordin takaa silmät raukeina ja toivotti heidät tervetulleiksi.
— Kukas tämä sitten on? tiedusteli Cockney [Lontoolaisen pilkkanimi.
— Suom. huom.], joksi toista nimitettiin, maiskuttaen huuliaan
tyhjennettyään lasin ja kierähyttäen Joen permannolle. —
Matkustavainenko vai mitä?
— Ei suinka, Ranskan Pekka ehätti vastaamaan. — Uus märimies. Oiken hyvä poika.