— Mikäs paikka tuo on? Joe kysyi, kun he kiitivät majakan ohitse, joka vilkkui kallioniemekkeen nenässä.
— Vuohisaari. Sen toisella rannalla on sotalaivastolla laivapoikain harjotusasema ja torpeedovarasto. Siellä vasta on hyvä kalastella — saa kalliokaloja. Me laskemme suojan puolelta saarta ja ankkuroimme kauemma, Enkelisaaren suojaan. Siellä on karanteeniasema. Jahka Ranskan Pekka selviää, niin saadaan tietää, minne matka pitää. Sinä voit nyt mennä alas nukkumaan. Kyllä minä tulen toimeen yksinkin.
Joe pudisti päätään. Häntä ei nukuttanut laisinkaan, sillä mieli oli niin kiihottunut äskeisistä tapahtumista. Eikä hän olisi voinut nukkua, kun Salama kiiti eteenpäin ja murskasi laineet hyrskysateeksi keulallaan. Hänen vaatteensa olivat nyt puoleksi kuivuneet, ja hänestä oli mieluisampaa pysyä kannella ja nauttia purjehduksesta.
Oaklandin valot olivat himmentyneet, kunnes näyttivät vain taivasta vasten heijastuvalta utuiselta kajastukselta. Mutta etelässä San Franciskon tulet loistivat virstan leveydeltä, kohoten kukkuloiksi ja kaartuen laaksoiksi. Antaen katseensa alottaa suuresta lautta-asemasta ja siirtyä Sähkölennätinkukkulalle Joe saattoi pian määritellä kaupungin tärkeimmät kohdat. Jossain tuolla valojen ja varjojen kaaoksessa oli hänen isänsä koti, missä kenties parhaillaan muisteltiin häntä ja huolestunein mielin ajateltiin hänen kohtaloaan. Ja siellä Bessie nukkui rauhallisesti herätäkseen aamulla ihmettelemään, miksi ei Joe veikko saapunutkaan alas aamiaiselle. Poikaa puistatti. Oli jo melkein aamu. Sitten hänen päänsä painui verkalleen Friskon pojan olkapäätä vasten, ja hän vaipui sikeään uneen.
XI luku:
Kapteeni ja miehistö.
— Hei! Herää! Me laskemme ankkurin.
Joe heräsi kavahtaen pystyyn, ymmällä omituisesta ympäristöstään; sillä uni oli karkottanut hänen huolensa, eikä hän muistanut, missä parhaillaan oli. Sitten se selvisi hänelle. Tuuli oli yön kuluessa lientynyt. Meri aaltoili vielä voimakkaana, mutta Salama lipui juuri erään kalliosaaren suojaan. Taivas oli pilvetön ja ilmassa varhaisen aamun raikas tuntu. Laineiden harjat kimmelsivät auringossa, joka parhaillaan nousi itäiselle taivaanrannalle. Etelässä sijaitsi Alcatraz-saari, ja sen tykkien reunustamalta harjalta tervehti torvien toitotus alkavaa päivää. Lännessä ammotti Golden Gate Tyvenen valtameren ja San Franciskon lahden välissä. Nousuveden mukana liukui verkalleen sisään täystamineinen laiva, kaikki purjeet, yksinpä äärimmäiset prammipurjeetkin koholla.
Joe hieroi unen silmistään ja nautti tuosta kauniista, loistavasta näystä, kunnes Friskon poika käski hänen mennä keulapuulle ja valmistua laskemaan ankkurin.
— Vedä valmiiksi auki noin viisikymmentä syltä ketjua ja pidä sitten ankkuri varalla, komensi tilapäinen kapteeni. Hän pyörsi laivan lievästi tuuleen päin, hellittäen samalla haavaa halkaisijan kuutin. — Heitä irti viistopurjeen valli ja kiristä alasvetäjää!