Joe oli edellisenä iltana nähnyt saman toimituksen ja kykeni nyt suorittamaan sen kunnollisesti.
— No nyt! Mereen mutakoukku! Pidä varasi käännöksessä! Joutuin!
Ketjut soluivat mereen huimaavaa vauhtia, ja Salama pysähtyi paikalleen. Friskon poika siirtyi keulapuolelle auttamaan, ja yhdessä he laskivat alas isonpurjeen, korjasivat sen merimiestapaan ja työnsivät haarukan puomin alle.
— Tästä saat sangon, sanoi Friskon poika sitten, ojentaen Joelle astian. — Huuhdo nyt kansi, äläkä arastele vettä tai likaakaan. Ja tässä on luuta. Ala nyt hangata, niin että laiva kiiltää kuin kulta. Kun se on tehty, niin tyhjennä vene vedestä, se alkoi yöllä vähän ryypiskellä liitoksistaan. Minä lähden aamiaista keittämään.
Pian vesi loiskuili hilpeästi pitkin kantta, sillä välin kuin kajuutan lakeisesta kohoava savu ennusti aamiaiseksi koituvan herkkuja. Aika ajoin Joe kohotti päätään kesken työtään, ympäristöä tarkastaakseen. Se oli omiaan viehättämään jokaista reipasta poikaa, eikä hän suinkaan ollut mikään poikkeus. Siinä piilevä romanttisuus ja seikkailun tuntu hurmasi hänet omituisella tavalla, ja hänen onnensa olisi ollut täydellinen, jos hän vain olisi saattanut olla muistamatta, keitä ja minkälaisia hänen toverinsa olivat miehiään. Mutta ajatellessaan tätä ja varsinkin alhaalla humalassa nukkuvaa Ranskan Pekkaa hän tunsi kaiken tuon ihanuuden himmenevän. Hän ei ollut tottunut moisiin asioihin, elämän karu todellisuus häntä inhotti. Jos hän olisi ollut luonteeltaan heikompi, olisi se vaikuttanut häneen vahingollisesti, mutta näin ollen se vain vahvisti hänen puhtaana ja voimakkaana pysymisen haluaan. Hän tahtoi aina säilyttää kunnioituksen omaa itseään kohtaan. Hän vilkaisi ympärilleen ja huokasi. Miksi eivät ihmiset saattaneet olla rehellisiä? Oikein tuntui pahalta, että tästä täytyi suoria tiehensä ja jättää kaikki hauskuudet; mutta yölliset tapahtumat vaikuttivat vereksinä hänen muistissaan, ja pysyäkseen uskollisena itselleen hänen täytyi miettiä pakoa.
Tällöin hänet kutsuttiin aamiaiselle. Hän huomasi Friskon pojan yhtä kunnolliseksi kokiksi kuin merimieheksikin ja kiiruhti osottamaan hyväksymystään. Pöydällä oli puuroa ja tina-astiassa säilytettyä maitoa, pihvipaistia ja paistettuja perunoita ja lisäksi vielä oivallista ranskanleipää, voita ja kahvia. Ranskan Pekka ei ottanut osaa ateriaan, vaikka Friskon poika koetti parikin kertaa saada hänet hereille. Hän mutisi ja murisi, avasi puoleksi tahmeat silmänsä ja rupesi sitten jälleen kuorsaamaan.
— Ei sitä tiedä koskaan, milloin hän saa tuon puuskansa, Friskon poika selitti, kun Joe astiat pestyään saapui kannelle. — Väliin hän kestää kokonaisen kuukauden, ja väliin taas hän ei jaksa pysyä siivolla viikonkaan aikaa. Toisinaan hän on hyvänahkainen, toisinaan vaarallinen. Niin että sinun on parasta jättää hänet rauhaan ja pysytellä poissa tieltä. Äläkä ärsytä häntä, sillä siitä saattaa koitua ikävyyksiä. — Mutta käydäänpäs uimaan, hän lisäsi, valiten äkisti miellyttävämmän puheenaiheen. — Osaatko sinä uida?
Joe nyökäytti päätään.
— Mikä tuo paikka on? hän tiedusteli seisoessaan valmiina hyppäämään veteen. Hän osotti erästä saaren poukamaa, jonka rannalla oli useita rakennuksia ja joukoittain telttoja.
— Karanteenilaitos. Kiinan laivoilla saapuu nykyään paljon isoonrokkoon sairastuneita, ja ne toimitetaan tuonne, kunnes lääkärit antavat niille luvan päästä maihin. Ja siinä ne ovatkin kauhean tarkkoja. Tiedätkös, kun —