Tätä toimittaessaan he kuulivat äkkiä huudon, joka käänsi heidän huomionsa ulapalle. Kohottaessaan katseensa he näkivät Aaveen aivan lähimailla raahautuvan hurjaa vauhtia heitä kohti. Ranskan Pekka livahti keulapuolelle ketterästi kuin kissa, ottaen samalla esiin puukkonsa, ja yhdellä iskulla hän katkaisi köyden, joka pidätti vara-ankkuria. Tämä sai Salaman painautumaan koko painollaan pääankkurin varaan. Siitä se kääntyi vasemmalle, mikä tapahtui juuri viime tuokiossa; sillä seuraavassa silmänräpäyksessä Aave liukui perä edellä yli sen paikan, jolta he olivat siirtyneet.
— Kas, sillähän on neljä ankkuria ulkona! huusi Joe nähdessään neljän köyden pingottuvan veteen melkein kohtisuorasti sen keulasta.
— Kaksi on haraa, irvisti Friskon poika, ja tuossa menee uuni.
Hänen puhuessaan kannelle ilmestyi kaksi nuorukaista, jotka pudottivat mereen keittouunin köyteen sidottuna.
— Hyh! Friskon poika huusi. — Katsokaas Nelsonia. Hän on pistänyt yhden reivin, ja silloin tietää varmasti, että korvissa suhisee!
Vaahdoten kiiti Peura heitä kohti uhmaillen myrskyä kuin mahtava merieläin. Peräpuolitse kiitäessään Puna-Nelson heilutti kättään, ja viittätoista minuuttia myöhemmin, kun he parhaillaan nostivat ainoata jäljellä olevaa ankkuriaan, hän ajoi jälleen ohitse melkoisen matkan päässä tuulen puolelta.
Ranskan Pekka seurasi ihaillen hänen kulkuaan, vaikka virkkoikin ennustavasti: — Yks' kaunis peivä, puf! se mene pohjan, se on vissi asja.
Hetkistä myöhemmin nostettiin Salaman reivattu halkaisija, ja alus antautui vuorostaan taisteluun. Hidasta ja ankaraa ja vaarallista työtä oli, kun oli pyrittävä ulommaksi rannasta, ja Joe kummasteli monet kerrat, että niin pieni alus saattoi laisinkaan kestää luonnonvoimien raivoa. Mutta vähä vähältä se ponnisteli kauemmaksi syvemmille vesille, missä kuuttia hiukan höllennettiin, ja sitten alus liukui suojaan Alamedan aallonmurtajan paasimuurin taakse, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä. Siellä he tapasivat Peuran rauhallisena ankkurissa, ja sinne kamppailivat seuraavina tunteina laivaston jäännökset, paitsi Aave, joka oli kaikesta päättäen ajautunut maihin toisen haaksirikkoutuneen seuraksi. Iltapäivällä tuuli oli lientynyt kummastuttavan äkisti, ja sää muuttui melkein kesäiseksi.
— Tämä ei näytä hyvältä, Friskon poika virkkoi illalla, kun Ranskan
Pekka oli soutanut purrellaan Nelsonin luo vierailemaan.
— Mikä ei näytä hyvältä? kysyi Joe.