— Mikä — ilma tietysti. Se lauhtui liian äkisti. Se ei saanut puhaltaa itseään puhtaaksi, eikä se nyt heitä, ennenkuin on saanut itsensä tyhjiin. Saattaa yltyä ulvomaan minä hetkenä tahansa — mikäli minä ymmärrän näitä asioita.
— Minne me täältä lähdemme? tiedusteli Joe. — Mennäänkö takaisin osterisärkille?
Friskon poika pudisti päätään. — En minä tiedä, mitä Ranskan Pekka aikoo tehdä. Se rautayritys meni myttyyn, osterin pyynti meni myöskin myttyyn, ja nyt hän on niin harmissaan, että voi ryhtyä vaikka kuinka hurjaan yritykseen tahansa. Enpä kummastelisi, vaikka tästä lähdettäisiin Nelsonin kera kohti Redwood Cityä, missä niillä on se suuri homma, niinkuin minä sinulle mainitsin. Jossain siellä päin se on.
— Mutta minä en rupea sellaisiin yrityksiin, ilmotti Joe päättäväisesti.
— Etpä tietenkään, myönteli Friskon poika. — Enkä minä luule, että siellä sinua tarvitaankaan, kun Ranskan Pekalla on apunaan Nelson ja hänen molemmat miehensä.
XVI luku:
Friskon pojan aarteet.
Keskustelun tauottua molemmat pojat makasivat kajuutan katolla parin tunnin ajan. Sitten Friskon poika lähti sanaakaan sanomatta alas ja raapaisi tulitikulla tulta. Joe kuuli hänen hapuilevan kajuutassa ja hetkistä myöhemmin kutsuvan lempeällä äänellä. Kajuuttaan siirryttyään hän näki Friskon pojan istuvan kojun laidalla, polvillaan merimiehen rihkamalaatikko ja kädessään huolellisesti taitettu kuvalehden lehti.
— Onko hän tämän näköinen? Friskon poika kysyi silitellen lehteä ja kääntäen sen niin, että toinenkin saattoi nähdä.
Kuva esitti poikaa ja kahta tyttöä, jotka istuivat vanhanaikuisessa tilavassa ullakkokamarissa jonkinlaista neuvottelua pitäen. Se tytöistä, joka parhaillaan puhui, oli katsojaan kääntyneenä, molemmat toiset sitä vastoin selin.