Vaikeata olisi ollut päättää, miten väittely olisi loppunut, mutta kävikin niin, että nopeasti toisiaan seuraavat tapahtumat tekivät ratkaisun tarpeettomaksi. Peura oli taas kiipannut ja kiiti takaisin huimaa vauhtia. Se kallistui niin hirvittävästi, että kaatumisen välttäminen tuntui kerrassaan mahdottomalta. Siinä oli suurenmoinen näky. Juuri silloin myrsky puhkesi täyteen raivoonsa, ulvova tuuli velloi ryöppyäviä aallonharjoja, niin että ne kiehuivat. Peura katosi näkyvistä suunnattoman vesivyöryn taakse. Aalto vieri edelleen, mutta seuraavassa tuokiossa pojat näkivät hämmästyksekseen aluksen entisellä paikalla vain raivoisaa vettä. Epäillen he katsoivat toisen kerran. Peuraa ei vain näkynyt. He olivat yksinään myrskyn myllertämällä valtameren ulapalla.
— Herra olkoon armollinen heidän sieluilleen, virkkoi Friskon poika juhlallisesti.
Äkillinen onnettomuus oli kauhistuttanut Joen siihen määrään, ettei hän saanut sanaakaan suustaan.
— Purjehti suoraa päätä kumoon ja meni pohjaan painolasteineen, huohotti Friskon poika. Kiinnittäen sitten huomionsa heidän omaan vaaranalaiseen asemaansa hän virkkoi: — Nyt saamme tulla omin neuvoin toimeen. Tuo puuskaus taittoi myrskyltä selän, mutta meri ärtyy vieläkin vihaisemmaksi, kun tuuli lientyy. Auta nyt toisella kädellä ja pitele lujasti kiinni toisella. Meidän täytyy saada se päin laineita.
Veitsi kädessä pojat ryömivät keulapuolelle, missä laitaan jyskivä masto hylkykappaleineen haittasi pahasti aluksen liikkeitä. Friskon poika toimi johtajana tässä tukalassa työssä, mutta Joe noudatti neuvoja kuin vanha merikarhu. Tuon tuostakin hyökyaalto pyyhälsi keulalaidan ylitse viskelles poikia edestakaisin kuin sukkuloita.
Ensinnä sidottiin suurin osa veteen joutunutta sälyä keulapuolen ristipollariin; sitten he viiltelivät ja hakkasivat hengästyneinä huohottaen ja yhtä usein veden alla kuin sen päällä noita yhteen sotkeutuneita valleja, kuutteja, taakeja ja köysiä. Istuma-aukkoon tulvi runsaasti vettä, ja elleivät he ehtisi suoriutua työstään ajoissa, painuisi alus varmasti pohjaan. Lopulta oli kuitenkin vapauduttu kaikesta muusta paitsi vasemmanpuoleisesta köysistöstä. Friskon poika viilsi silloin poikki taljaköydet, myrsky suoritti lopun. Salama ajautui nopeasti hylkysälyn alapuolelle, kunnes keulaan kiinnitetty nuora pingottui ja pakotti keulan kääntymään päin tuulta ja aallokkoa.
Pojat herkesivät hetkiseksi työstä hurratakseen menestykselleen, mutta riensivät sitten peräpuolelle, missä kajuutta oli puolillaan vettä ja tavarat uiskentelivat sinne tänne. Ottaen perälaatikoista pari sankoa he alkoivat ammentaa vettä mereen. Se oli ankaraa ja masentavaa työtä, sillä moni sangontäysi viskausi uudelleen heidän ylitseen. Mutta he pysyivät itsepintaisina, ja yön saapuessa Salama, joka hilpeästi keikkui vallattomana aalloilla ajoankkureineen, saattoi taas ylpeillä siitä, että sen pumput toimivat moitteettomasti. Myrskyltä oli taittunut selkä, kuten Friskon poika oli ennustanut. Tuuli oli kääntynyt länteen ja puhalsi vielä varsin navakasti.
— Jos sitä kestää, selitti Friskon poika, niin me ajaudumme huomenna
Kalifornian rannikolle. Ei tässä auta muu kuin odottaminen.
Heidän mielensä oli alakuloinen toverien kuolemasta ja lamassa ylenmääräisistä ponnistuksista. Sen vuoksi he eivät virkkaneet montakaan sanaa, vaan painautuivat toisiaan vastaan lämpöä ja seuraa etsien. Yö oli kurja, ja kylmä puistatti heitä yhtämittaa. Aluksessa ei ollut ainoatakaan kuivaa paikkaa, suolavesi oli kastellut ruokavarat, huopavaipat, kaiken. Toisinaan he vaipuivat unenhorrokseen. Mutta sitä kesti vain lyhyeltä, sillä kumpikin havahtui vuoron perään äkillisesti hätkähtäen, niin että toinenkin siitä heräsi.
Viimein päivä koitti, ja he alkoivat tarkastella ympäristöään. Tuuli ja aallokko olivat vaimentuneet melkoisesti, eikä tarvinnut enää olla levotonna Salaman turvallisuudesta. Rannikko oli lähempänä kuin he olivat odottaneet, sen kalliot kohousivat tummina ja uhkaavina harmaassa sarastuksessa. Mutta auringon noustessa he saattoivat nähdä keltaiset hietikot, joita reunusti valkoinen kuohusarja, ja takana — se näytti melkein liian hyvältä ollakseen totta — häämöttivät kaupungin taloryhmät ja savuavat uuninpiiput.