— Niin, minä pestä hänen vaatteet, oli Jees Uck vastannut. Hänen englantinsa oli käynyt kamalan huonoksi.
— Ja tuo on teidän poikanne. Minulla on tyttö.
Kitty lähetti hakemaan tytärtänsä, ja kun lapset tekivät tuttavuutta omalla tavallaan, puhuivat äidit keskenään äitien tavalla ja joivat teetä niin ohuista kupeista, että Jees Uck pelkäsi omansa hajoavan käsiinsä. Ei hän milloinkaan ollut nähnyt niin hienoja ja kauniita kuppeja. Ajatuksissaan hän vertasi niitä naiseen, joka kaatoi teetä, ja vastakohdaksi hän asetti toyootien läkkimaljat ja kannut sekä Twenty Milen kömpelöt sarkat, joita hän vertasi itseensä. Siinäpä nyt olikin koko pulma ratkaistuna. Hän oli voitettu. Oli olemassa toinen sopivampi nainen kuin hän synnyttämään ja kasvattamaan Neil Bonnerin lapset. Aivan niinkuin hänen kansansa oli parempi Jees Uckin kansaa, niin olivat sen kansan naiset paremmat Jees Uckia. Ne olivat miesten voittajia niinkuin sen miehet olivat maailman masentajia.
6.
Jees Uck katseli Kitty Bonnerin ruusuista ihoa ja ajatteli auringon paahtamaa ruskeutta kasvoillaan. Samoin hän ensiksi katseli omaa ruskeaa kättään ja sitten toisen valkoista — toinen karkea työstä ja kovettunut koirapiiskan varressa ja kanootin soudossa, toinen työhön koskematon, pehmeä kuin vastasyntyneen lapsen. Ja huolimatta kaikista näistä hempeyden ja heikkouden merkeistä näki Jees Uck loistavissa, sinisissä silmissä saman ylevämmyyden voiman, jonka hän oli nähnyt Neil Bonnerin ja koko hänen kansansa silmissä.
— Oo — Jees Uck! sanoi Neil Bonner tultuaan sisään. Hän sanoi sen levollisesti, vieläpä iloisen sydämellisesti, ja hän tuli ja otti hänen molemmat kätensä puristaen niitä, mutta hän katsoi hänen silmiinsä omissa silmissään levottomuus, jonka Jees Uck ymmärsi.
— Halloo, Neil! sanoi hän. — Te näytätte voivan hyvin.
— Oivallisesti, oivallisesti, Jees Uck! vastasi hän rohkeasti tutkiessaan salaa Kittyn kasvoja nähdäkseen, mitä näiden kahden välillä oli selvinnyt. Hän tunsi kuitenkin vaimonsa ja tiesi, ettei hän olisi antanut mitään merkkiä asiasta, vaikka kaikkein pahin olisikin tapahtunut.
— No, en voi saada sanotuksikaan, kuinka iloinen olen nähdessäni teidät, jatkoi Neil. — Mitä siellä kaukana on tapahtunut? Oletteko löytänyt kultakaivoksen? Ja koska te tulitte tänne?