Kurjuutta täydensi sekin seikka, että toyootit olivat lähteneet sisämaahan seuraten erästä villiä hirvilaumaa, ja Jees Uck oli mennyt mukana. Kun hän oli kaukana, tuntui etäisyys lähentävän heitä entistä enemmän. Ja Neil Bonner huomasi alituisesti palauttavansa tytön kuvan ajatuksiinsa. Joka päivä hän kuvitteli näkevänsä kaivatun leirissä taikka teillä kulkemassa. Ei ole hyvä yksinänsä olla. Usein hän meni ulos hiljaisesta asunnostaan paljain päin ja ravisti nyrkkiään päivän niukkaa sarastusta kohti, kun se kuulsi eteläisellä taivaan rannalla. Ja hiljaisina, kylminä öinä hän nousi vuoteestaan ja kömpi ulos pakkaseen halkaisemaan hiljaisuuden keuhkojensa täydellä voimalla, aivankuin hiljaisuus olisi ollut käsiteltävä, tunteva olento, jonka voi herättää. Taikka hän huusi nukkuville koirille siksi kuin ne rupesivat ulvomaan. Hän otti karvaisen elukan huoneisiinsa ja koetti kuvitella, että se oli Prentisin lähettämä apulainen. Hän näki paljon vaivaa opettaessaan sitä nukkumaan säädyllisesti huopapeitteissä öisin ja istumaan pöydässä aterialla niinkuin ihminen. Mutta susikoira hirmustui, pakeni pimeisiin nurkkiin, murisi suuttuneena ja puri Bonneria jalkaan. — Lopputulos oli: Bonner ajoi sen ulos potkuin ja iskuin.

Sitten hän joutui mielikuvituksensa valtoihin. Kaikki häntä ympäröivät voimat hän muutti eläviksi olennoiksi, jotka olivat tulleet elämään hänen kanssaan. Hän kohotti arvoonsa alkuperäisimmän pyhätön: rakensi alttarin auringolle ja poltti siinä kynttilöitä, talia ja sianihraa. Ja aitaamattomalle pihalle, korkeajalkaisen varastohuoneen viereen hän kyhäsi lumesta pirunkuvan, jolle hän irvisteli ja ilveili kun elohopea laski. Kaikki oli luonnollisesti leikkiä. Hän todisteli itselleen, että leikkiähän se oli, ja vakuutti sitä yhä uudelleen tullaksensa oikein varmaksi — ajattelematta, että hulluus on aina taipuvainen ilmaantumaan teeskentelyn ja leikin muodossa.

Eräänä päivänä keskitalvella tuli Twenty Mileen isä Champreau, jesuiitta ja lähetyssaarnaaja. Bonner syöksyi häntä vastaan, veti hänet sisään, sulkeutui hänen syliinsä ja itki, kunnes pappi pelkästä myötätunnosta teki samoin. Sitten Bonner oli melkein villi silkasta ilosta, kattoi pöydän parhailla herkuillaan, samalla vakuutellen, ettei vieras saanut lähteä pois. Mutta isä Champreaulla oli kiireellinen veljeskunnan antama tehtävä ja hän lähti matkaan jo seuraavana aamuna senkin vaaran uhalla, että Bonnerin veri, tämän uhkauksien nojalla, tulisi hänen päällensä.

Uhkaus oli vähällä täyttyä, kun toyootit palasivat talvimajoiltaan metsästämästä. He toivat paljon turkiksia ja nyt syntyi vilkas vaihtoliike ja aika vilinä Twenty Milessä. Jees Uck tuli myöskin ostamaan helmiä, punaista kangasta ja muita tarpeita, ja Bonner alkoi olla jälleen oma itsensä. Hän taisteli kokonaisen viikon hillitäkseen taipumustaan tyttöön. Mutta sitten tuli kerran ratkaisun hetki, kun tyttö nousi lieden äärestä ja aikoi mennä. Jees Uck ei ollut unohtanut, että hänet kerran oli lähetetty pois, ja sama ylpeys, joka oli ajanut Spike O'Brienin seuraamaan luoteisväylää maitse, eli vielä tytössä.

— Minä kyllä menee, sanoi hän, — hyvää yötä, Neil!

Mutta Neil seurasi häntä. — Ei, ei ole hyvä niinkään, sanoi hän.

Ja kun tyttö kääntyi takaisin äkillisen riemun tuli silmissään, taipui Neil hiukan eteenpäin, hitaasti ja juhlallisesti, ja suuteli hänen huuliaan. Toyootit eivät olleet opettaneet tytölle sellaisen suudelman merkitystä, mutta hän ymmärsi sen kuitenkin ja oli iloinen.


4.

Jees Uckin taloon tulo muutti kaiken valoisemmaksi. Hän oli kuninkaallinen onnessaan, loppumattoman mielihyvän lähde. Hänen alkuperäisyytensä ja lapsellisuutensa ilmenivät sellaisella tavalla, että niistä syntyi aina viehättävä yllätys ylen sivistyneelle miehelle, joka oli kumartunut nostamaan hänet ylös. Tyttö ei ollut ainoastaan yksinäisyyden lohdutus, hänen alkuperäisyytensä vaikutti nuorentavasti miehen tuskastuneeseen sieluun. Tuntui aivan kuin hän pitkän ja tuskallisen vaelluksen jälkeen olisi saanut laskea päänsä maaemon syliin. Lyhyesti sanoen: Jees Uckissa hän löysi maailman nuoruuden — sen nuoruuden ja voiman ja ilon.