Sillä aikaa Jees Uck puuhasi uudessa laajassa talossa uneksien kultaiset kesäkuukaudet. Sitten tuli syksy ennustamaan pitkää talvea. Ilma muuttui raa'aksi ja kosteaksi, päivät hämärtyivät ja lyhenivät. Virta vyöryi hitaasti ja ohut jää hyytyi suvantoon. Paimentolaiselämä siirtyi etelämpään ja hiljaisuus vallitsi maassa. Ensimmäiset lumet hiutuilivat ja viimeinen laiva puhkui vaivalloisesti jääsohjussa. Sitten jää kovettui, yhtyi pitkiksi taipaleiksi, ja Yukon virtasi niiden tasalla. Lopulta se pysähtyi tykkänään ja hämärtävät päivät hautaantuivat pimeyteen.
John Thompson, uusi asiamies, nauroi, mutta Jees Uck uskoi meri- ja virtaonnettomuuksiin. Neil Bonner oli kaiketi jäänyt jäihin Chilkoot Passin ja St. Michaelsin väliin, sillä viimeiset matkustajat joutuvat aina vaikeuksiin jäissä, sitten kun ovat laivasta muuttaneet rekiin ja heidän tunti tunnilta täytyy ajaa koirakyydillä.
Mitään koiravaljakkoja ei kuulunut, ei ylöspäin eikä alaspäin Twenty Milen tietä. Ja John Thompson sanoi Jees Uckille huomattavasti iloissaan, ettei Bonner luonnollisestikaan koskaan palaa. Hän mainitsi myöskin hyvin suorasukaisesti tahtovansa astua hänen tilalleen. Jees Uck nauroi hänelle vasten naamaa ja meni suureen taloonsa. Mutta kun tuli talvi, kun toivo kuoli ja elämän luode oli pisin, huomasi Jees Uck, ettei hän saanutkaan luottoa. Tämä oli Thompsonin ansiota, ja mies hieroi käsiään kulkien edestakaisin ja katsellen oveltaan Jees Uckin taloon ja odottaen. Ja hän sai odottaa. Jees Uck möi koiransa eräälle kullankaivajaseurueelle ja maksoi rahalla ravintoaineensa. Ja kun ei Thompson myynyt hänelle rahallakaan, ostivat toyootit hänelle ja kuljettivat tavarat pimeässä.
Helmikuussa tuli ensimmäinen posti jäitse, ja nyt luki John Thompson lehdistä, että Neil Bonner oli mennyt naimisiin Kitty Sharonin kanssa. Jees Uck piti oveansa raollaan ja John Thompsonia ulkopuolella, kun tämä ilmoitti hänelle asiasta, ja kun mies oli puhunut, nauroi Jees ylpeästi eikä uskonut. — Maaliskuussa hän synnytti yksinäisyydessään poikalapsen, oivallisen uuden ihmisolennon, jota hän ihaili. Ja samaan aikaan seuraavana vuonna istui Neil Bonner erään toisen vuoteen ääressä ihmetellen toista oivallista ihmisolentoa, joka oli tullut maailmaan.
Lumi suli maasta ja jäät lähtivät Yukonista. Aurinko vaelsi pohjoiseen ja sitten taas etelään, ja kun koirista saadut rahat loppuivat, meni Jees Uck heimolaistensa luo. Taitava metsästäjä, Oche Ish, tarjoutui metsästämään hänelle ja hänen pojalleen ja pyytämään lohia heille, jos hän tahtoisi tulla hänen vaimokseen. Ja Imego ja Hah Yo ja Wy Nooch — kaikki tummaihoisia nuoria metsästäjiä — tekivät saman ehdotuksen. Mutta hän piti parempana elää yksin ja itse hankkia lihaa ja kalaa omalla työllään. Hän neuloi mokkasiineja ja viittoja ja kintaita — lämpöisiä, tarpeellisia tavaroita ja samalla kauniita katsella tupsuineen ja helmikoristeineen. Ja hän möi näitä kullankaivajille, joita tuli maahan yhä suuremmissa laumoissa. Näin hän ansaitsi ei ainoastaan ylläpitonsa, vaan sai vielä säästöönkin, ja eräänä kauniina päivänä hän lunasti itselleen paikan Yukon Bell-laivassa ja kulki siinä virtaa alas.
5.
St. Michaelsissa rupesi Jees astiainpesijäksi aseman keittiöön. Aseman hoitaja kummasteli tätä erinomaista naista ja hänen merkillistä poikaansa, mutta ei kysynyt mitään, ja Jees Uck oli puolestaan niin jäykkä kuin suinkin. Mutta ennenkuin liike Beringin merellä pysähtyi sinä vuonna, osti hän paikan itselleen eräässä kuunarissa ja kulki siinä taas etelää kohti. Sen talven hän laittoi ruokaa kapteeni Markheimin talossa Unalaskassa, ja kun kevät tuli, jatkoi hän matkaansa etelään päin Sitkaan whiskylaivassa. Myöhemmin hänet nähtiin Metlakahtlassa, joka on lähellä St. Maryä Pan Handien päässä, ja siellä hän teki työtä säilykelaitoksessa lohenpyynnin aikana. Kun syksy tuli ja Siwash'in kalastajat valmistuivat palaamaan Puget Soundiin, astui hän parin perheen kanssa suureen setripuiseen soutuveneeseen, ja niin hän kulki alas Alaskan ja Kanadan jylhiä rantoja kunnes Juan de Fucan kapeat väylät oli sivuutettu ja hän talutti poikaansa kädestä kovaa kivikäytävää ylös Seattleen.
Siellä hän tapasi Sandy Mac Phersonin, entisen toverinsa. Mies hämmästyi aika lailla nähdessään Jees Uckin, ja kun oli kuullut hänen tarinansa, suuttui hän oikein rehellisesti — ja vielä enemmän hän olisi suuttunut, jos olisi tiennyt Kitty Sharonista. Mutta hänestä ei Jees Uck hiiskunut sanaakaan, sillä sitä juttua hän ei itsekään uskonut. Sandy luuli Bonnerin matkaa katalaksi paoksi ja neuvoi Jees Uckia jättämään matkansa San Franciskoon, jossa Neil Bonnerin luultiin asuvan silloin kun oli kotona. Ja kun se neuvo ei auttanut, saattoi hän Jees Uckia, osti rautatieliput hänelle ja heitti hyvästit hymyiltyään ja mutistuaan partaansa — kiusatun häpeä!
Meluten ja jymisten, päivän valossa ja pimeässä, keinuen ja tölmien ylös ja alas, väliin talven jäisille huipuille, väliin kesäpukuisiin laaksoihin, yli äkkijyrkänteiden, yli kallionlohkareiden ja läpi vuorten sisustain kulkivat Jees Uck ja hänen poikansa huimaa vauhtia etelään. Jees Uckia eivät pärskyvät rautahevoset pelottaneet eikä Neil Bonnerin kansan ylivoimainen sivistyskään häntä hämmästyttänyt. Tuntui vain siltä kuin hän nyt vasta oikein selvästi tajuaisi sen ihmeen, että tällaiseen rotuun kuuluva mies oli sulkenut syliinsä hänet. Suunnaton sekasorto, joka San Franciskon satamassa vallitsee sen lakkaamattomassa laivakulussa, sen meluavissa tehtaissa ja ukkosjyryisessä liikkeessä, ei häntä hämmentänyt. — Hän käsitti vain vieläkin selvemmin, kuinka surkea yksinäisyys Twenty Milessä sekä toyootikylien eläimennahkaiset teltat olivat tuskastuttaneet Neil Bonneria. Ja hän katseli poikaansa, jonka käsi piteli lujasti hänen kättään, ja ihmetteli, että hän oli synnyttänyt pojan sellaiselle miehelle.