Hämärän pehmoisen viileyden levitessä yli maan meloi mies viidakosta Cantania kohti. Ruuhi oli hylätty ja vuotava kaukalo, ja hän pysähtyi vähän väliä sitä tilkitsemään. Kanakki-merimiehet virnistelivät iloisesti hänen saapuessaan aluksen vierelle ja vaivalloisesti noustessaan yli laidan. Hän oli liassa ja loassa ja näytti olevan puolipökerryksissä.
"Saisinko puhutella teitä, herra Grief?" sanoi hän surullisena ja nöyrästi.
"Istukaa tuulen alle ja kauemmaksi", vastasi Grief. "Vielä kauemmaksi. No niin."
Cornelius istahti laivan laidalle ja piteli päätään molemmin käsin.
"Niinpä kyllä", sanoi hän. "Minä haisen niinkuin äskeinen taistelutanner. Päätäni särkee armottomasti. Niskani on kuin poikki. Kaulanikama poissa sijoiltaan. Hampaat irrallaan suussa. Korvissani surisevat ampiaiset. Olen ollut kuin maanjäristyksessä ja rutossa, ja taivaasta on satanut sikoja." Hän huokasi ja kurkkunsa korisi. "Kauheat ovat kuoleman näyt. Eivät runoilijat ole osanneet sellaista uneksia. Joutua rottain syötäväksi, kiehua öljyssä tai roikkua villihevosten hännässä — ei se olisi hauskaa. Mutta joutua sianraadolla kuoliaaksi piestyksi!" Hän värisi kauhusta. "Se käy yli inhimillisen mielikuvituksen." Kapteeni Boig niisti nenäänsä kuuluvasti, siirsi telttatuolinsa kauemmaksi ja istahti taas.
"Te kai matkustatte Japaniin, herra Grief", jatkoi Cornelius. "Ja kaksi pyyntöä minä haluaisin teille esittää: että pääsisin mukaan ja että saisin sitä vanhaa skottilaista ryypyn, jonka hylkäsin sinä iltana kuin maihin tulitte."
Grief löi kätensä yhteen ja käski mustan kokkipojan tuoda saippuaa ja pyyhkeitä.
"Menkää keulaan ja puhdistautukaa ensin", sanoi hän. "Poika tuo housut ja paidan. Mutta ennenkuin menette — selittäkääpäs, kuinka rahastossa oli enemmän rahaa kuin oli teidän liikkeelle panemianne seteleitä."
"Minulla oli omaa rahaa ryhtyessäni tähän seikkailuun."
"Me olemme päättäneet panna odotusrahat ja tappiot Tui Tulifaun maksettaviksi", sanoi Grief. "Erotuksen saatte takaisin. Mutta kymmenen shillinkiä vedetään pois."