Snow myönsi. "Siksi olen palveluksessanne. Kaikki vei. Puhdasta rosvousta. Ostin Sydneyssä Cascaden hylyn kotoa saaduilla perintörahoilla."
"Joulusaarillahan se joutui haaksirikkoon?"
"Niin, täyttä päätä ylös kuivalle. Pelastivat matkustajat ja postin. Sitten ostin pienen saarikuunarin loppurahoilla, ja viime erää täytyi vielä pesänselvittäjiltä odottaa saadakseni sen kuntoon. Mitäpäs teki Swithin Hall — oli silloin Honolulussa — muuta kuin meni suoraa päätä Joulusaarille. Ei ollut hänellä mitään oikeutta siihen. Mutta vain hylky ja kone jäi minulle Cascadesta. Se oli ollut arvokkaassa silkkilastissa. Eikä se ollut edes turmeltunut. Sain ensi kättä tiedot hänen perämieheltään. Teki kuutisenkymmentä tuhatta dollaria puhdasta."
Snow kohautti hartioitaan ja katsoi kalpeana laguunin tyyneen pintaan päin, jossa pieni viri leikki iltapäivän auringossa.
"Hylky oli minun. Ostin sen julkisessa huutokaupassa. Olin pelannut korkean pelin ja hävinnyt. Kun palasin Sydneyhin, niin miehistö ja jotkut kauppiaat, jotka olivat minulle myöntäneet luottoa, ottivat kuunarin takavarikkoon. Panttasin kelloni ja sekstanttini, lapioin hiiliä otteen, pääsin sitten kahdeksan punnan kuukausipalkalla Uusille-Hebrideille menevään laivaan. Yritin itsenäisenä kauppamiehenä, hävisin; rupesin perämieheksi mustainhaalimislaivaan Tannaan ja Fidshille, pääsin sitten päällysmieheksi saksalaiselle plantaasille Apiaan, ja vihdoin asetuin Toby-Sedälle."
"Oletteko koskaan tavannut Swithin Hallia?" Snow pudisti päätään.
"Well, nähtävästi te pian tapaatte hänet. Tuossa on tuulimylly."
Riuttajarven keskellä, heidän päästyään väylän läpi, avautui taajapuinen saari, jonka puiden välitse näkyi iso hollantilainen tuulimylly.
"Ei näytä olevan ketään kotona", sanoi Grief, "muuten vaikka voisitte karhuta".
Perämiehen kasvot sävähtivät kostonhimoisesti, ja hänen nyrkkinsä puristuivat.