Toinen painui takaisin tuoliinsa, yritti puhua, mutt'ei voinut, nuolaisi kuivia huuliaan ja nyökäytti päätään.
"Kapteeni Donovan purjehtii päivänkoitossa Gungalla Karo-Karoon", aloitti Grief näennäisen huolettomasti. "Karo-Karo on hietarengas meren keskellä, ja siellä on joku tuhat kookospuita. Pandanus kasvaa siellä, mutta makeita perunoita ei voi kasvattaa eikä taro-juurta. Siellä on noin 800 alkuasukasta, kuningas ja kaksi pääministeriä, jotka kolme viimeksimainittua ovat ainoat pukuja käyttävät siellä. Se on pieni jumalan hylkäämä maailmankolkka, ja kerran vuodessa lähetän kuunarin sinne Gobotosta. Juomavesi on suolansekaista, mutta vanha Tom Butler on siellä elellyt toista kymmentä vuotta. Hän on ainoa valkoinen mies siellä, ja hänellä on venekuntana viisi Santa Cruzin poikaa, jotka menisivät tiehensä ja tappaisivat hänet, jos voisivat. Siksi heidät onkin sinne lähetetty. Mutta karata ne eivät voi. Hänellä on aina riittämiin visaisia juttuja plantaaseilta. Lähetyssaarnaajia ei ole. Kaksi samoalaista opettajaa nuijittiinkin kuoliaaksi rannalla, kun ne muutamia vuosia sitten sinne yrittivät.
"Ihmettelette kai, mihin tällä kaikella tähtään. Mutta kärsivällisyyttä. Kuten sanoin, lähtee kapteeni Donovan vuotuiselle matkalleen Karo-Karoon aamunkoitossa. Tom Butler on vanha ja käy voimattomaksi. Olin aikonut siirtää hänet Austraaliaan, mutta hän haluaa elää ja kuolla Karo-Karolla, ja ensi vuonna kai se tapahtuukin. Hän on vanha jörö. Nyt on aika lähettää joku hänen työhönsä valmistumaan. Mitähän te pitäisitte siitä toimesta? Kaksi vuotta olisi teidän oltava siellä.
"Älkäähän huoliko! Odottakaa, kunnes lopetan. Olette koko illan toistanut juttua siitä, että haluatte saada tilaisuuden koettaa. Ei se mitään koetusta ole, kun pelaa menemään omaisuutta, jota kootakseen ei ole hikeään vuodattanut. Minulle menettämänne summan olitte perinyt isältänne tai joltakin muulta, joka sen oli kaapinut kokoon. Mutta kaksi vuotta kaupanhoitajana Karo-Karolla, kas se olisi jotakin! Minä panen peliin teiltä voittamani kymmenentuhatta teidän kahta vuottanne vastaan Karo-Karolla. Jos voitatte, on raha teidän. Jos häviätte, lähdette aamunkoitossa Karo-Karolle. Tätä voi sanoa tosi-tilaisuudeksi. Pelataanko?"
Deacon ei voinut puhua. Hänen kurkussaan oli kuin iso möhkäle, mutta hänen päänsä nyökkäsi myöntävästi, ja hän ojensi kättään kortteja kohti.
"Vielä yksi seikka", lisäsi Grief. "Voin parantaa ehtojakin. Jos häviätte, on kaksi vuottanne minun — tietysti ilman palkkaa. Mutta minä maksan palkan. Jos työnne tyydyttää, jos noudatatte ohjeita, niin maksan viisituhatta puntaa vuodessa näiltä vuosilta. Raha sijoitetaan yhtiölle maksettavaksi teille korkoineen, kun aika on täysi. Kelpaako?"
"Se on liikaa teiltä", änkytti Deacon. "Tavallisestihan kaupanhoitaja saa 10-15 puntaa kuussa."
"No, koetetaan sitten", sanoi Grief. "Mutta ennenkuin aloitamme, sanelen minä muutamia ohjeita. Nämä teidän on kerrattava joka aamu näiden kahden vuoden kuluessa — jos häviätte. Ne ovat tarkoitetut sielunne terveydeksi. Kun olette ne kerrannut seitsemänäsatana ja kolmenakymmenenä Karo-Karon päivänä, niin uskonpa niiden pysyvän päässänne. Lainatkaahan kynäänne, Mac. Kas niin…"
Hän kirjoitti tasaisesti ja nopeasti jonkun minuutin ja luki sitten ääneensä seuraavaa:
"Minun on muistettava, että mies on yhtä hyvä kuin toinenkin, paitsi milloin hän pitää itseään parempana.