Äkkiä, ilman edelläkäypää varoitusta, epäselvästi kiljaisten — se tuntui kuin eläimen karjunnalta — hyökkäsi John Thornton karttua käyttelevän miehen kimppuun. Hal lensi maahan kuin olisi kaatuva puu sattunut häneen. Mercedes huusi täyttä kurkkua. Charles katseli levottomasti ympärilleen, kuivasi vetiset silmänsä, muttei voinut ojentaa jäykistyneitä jäseniään.
John Thornton kumartui Buckin yli ankarasti koettaen hillitä itseään. Hän oli liian raivoissaan kyetäkseen puhumaan.
"Jos vielä kerran lyötte sitä, tapan minä teidät," sähisi hän vihdoin tukahtuneella äänellä.
"Se on minun koirani", vastasi Hal kuivaten suutaan verestä jälleen pystyyn päästyään. "Pois tieltä tai muuten näytän minä teille. Minä jatkan matkaa Dawsoniin."
Thornton seisoi hänen ja Buckin välillä eikä näyttänyt aikovan poistua tieltä. Hal veti pitkän metsästyspuukkonsa vyöltään. Mercedes kirkui, itki, nauroi, osoittaen kaikkia hysteerisen kohtauksen merkkejä. Thornton löi kirvesvarrella Halia rystysiin, niin että veitsi putosi maahan ja kun Hal tahtoi ottaa sen ylös, sai hän uudelleen iskun. Tämän jälkeen kumartui Thornton, otti puukon ylös ja leikkasi parilla vedolla Buckin vetohihnat poikki.
Hal ei ollut enää riidanhaluinen. Ja sitäpaitsi hänellä oli täysi työ sisarensa hoitamisessa ja Buckissa oli hänen mielestään liian vähän eloa jäljellä voidakseen olla miksikään hyödyksi reen edessä. Muutamia minuutteja myöhemmin lähtivät he rannalta jatkaen matkaa jokea alaspäin. Kuullessaan heidän menevän nosti Buck päätänsä nähdäkseen. Nyt kulki Pike etunenässä, Sol-leks lähinnä rekeä, Joe ja Teck välissä. Kaikki koirat ontuivat ja horjuivat. Mercedes ajoi kuormitetussa reessä, Hal piteli ohjaustankoa ja Charles laahusti jäljessä.
Buckin katsellessa heidän jälkeensä, laskeutui Thornton polvilleen hänen viereensä tunnustellen karkeilla, ystävällisillä käsillään, olisiko jokin luu murtunut. Kun Thornton oli lopettanut tutkimisensa ja huomannut, ettei Buckilla ollut muita vikoja kuin joukko haavoja ja että se muuten oli mitä nälkiintyneimmässä tilassa, oli reki ennättänyt noin neljänneksen penikulman päähän. Buck ja Thornton näkivät niiden kömpivän eteenpäin jään yli. Yhtäkkiä he näkivät reen takaosan vaipuvan kuin syvään latuun, ohjaustanko, johon Hal oli takertunut kiinni, kohosi äkkiä ilmaan. Mercedesen huuto tunkeutui heidän korviinsa. He näkivät Charlesin kääntyvän, ottavan askeleen juostakseen takaisin, mutta samassa suuri jäälohkare petti ja niin ihmiset kuin eläimetkin katosivat. Vain ammottava aukko oli enää näkyvissä. Tien pohja oli pudonnut alta pois.
John Thornton ja Buck katsahtivat toisiinsa.