"Osaatteko nyrkkeillä?" kysyin.
"Annoin nyrkkeilytunteja aikoinaan yliopistossa", kuului vastaus.
Ja niillä sijoillamme seisten riisuuduimme ja vedimme hansikkaat käsiimme. Pau! Pitkä gorillankäsivarsi ojentui äkkiä ja sain töytäyksen keskelle nenääni. Pou! Hän osui minuun jälleen — poskelle — ja olin sortua iskun voimasta. Poski oli senjälkeen kokonaisen viikon turvoksissa. Väistin nopeasti suoran vasemman käden iskun taivuttautumalla ja laukaisin suoraan oikean käden töytäyksen hänen vatsaansa. Töytäys oli kauhea. Olin keskittänyt siihen koko ruumiinpainoni, ja se osui häneen kesken hänen hyökkäystään. Odotin näkeväni hänen luhistuvan kokoon ja kaatuvan. Mutta sensijaan hänen kasvonsa paistoivat tyytyväisyyttä, hän sanoi: "Sepä oli kelpo lyönti!" Seuraavassa silmänräpäyksessä minulla oli täysi työ suojella itseäni kokonaiselta pyörremyrskyltä erilajisia lyöntejä, heilautuksia, suoria töytäyksiä ja alhaalta-ylösiskuja. Mutta samalla odotin sopivaa tilaisuutta ja suuntasin iskun hänen palleaansa. Osuin. Luonnonihmisen käsivarret valahtivat alas, hän läähätti ja istahti hyvin äkillisesti.
"Olen kohta taas valmiina", sanoi hän. "Odottakaa vain silmänräpäys."
Ja ennenkuin kolmeakymmentä sekuntia oli kulunut, hän oli jälleen jaloillaan — ja hän maksoi samassa velkansa, iskien vuorostaan minua palleaan, niin että läkähtymäisilläni laskin käteni alas ja istuuduin ainakin yhtä rutosti kuin hän vastikään. Sen sain kokea todistukseksi siitä, että nyrkkeilytoverini oli nyt kaikkea muuta kuin yhdeksänkymmenen naulan poloinen, joka kahdeksan vuotta sitten kuuli kuolemantuomionsa lääkärien suusta ja veti viimeisiä henkäyksiään umpinaisessa huoneessa Portlandin kaupungissa Oregonissa. Ernest Darlingin kirjoittama "kirja" oli hyvä kirja ja sen sidontatyö vahvaa tekoa!
* * * * *
Havaijilla on valitettu sopivain siirtolaisten puutetta. On käytetty paljon aikaa ja paljon rahaa koetettaessa monenlaisin keinoin hankkia maahan kunnon kansalaisia, mutta sellaisia siellä sentään on niukalti. Ja "luonnonihminen" karkoitettiin Havaijilta! Häntä kiellettiin käyttämästä hyväkseen sen ilmastoa! Totisesti Havaiji silloin menetti kunnon kansalaisen.
Tahitille saavuttuaan hän ryhtyi etsimään maapalstaa, mistä voisi hankkia elatuksensa. Mutta sellaisen löytäminen oli vaikeata — kalliitta hinnalta. Eikä "luonnonihmisellä" ollut rikkauksia. Hän vaelteli kokonaisia viikkoja ylänköjyrkänteillä, kunnes eräältä kukkulalta, missä useita pieniä solia yhtyi, löysi kahdeksankymmenen eekkerin laajuisen viidakon, mikä ilmeisesti ei kuulunut kenenkään maatiluksiin. Viranomaiset sanoivat, että jos hän raivaisi siellä maata ja viljelisi sitä kolmekymmentä vuotta, hän saisi omistusoikeuden alueeseen.
Hän aloitti heti työnsä. Ja hyvin harvoin on suoritettu sellaista urakkaa. Kukaan ei harjoittanut minkäänlaista maanviljelystä niin ylhäällä. Maata peitti melkein läpitunkematon pensastiheikkö, missä eleli villisikoja ja lukemattomat laumat rottia. Papeeteen ja merelle avautuva näköala oli tosin suurenmoinen, mutta työ siellä ylhäällä ei ollut innostavaa. Viikkoja meni pelkästään tien raivaamiseen, mitä myöten päästä paikalle. Villisiat ja rotat söivät kaiken, mitä hän istutti, kohta kun se alkoi tehdä tainta. Hän ampui siat ja viritti loukkuja rotille. Viimeksimainittuja hän sai saaliikseen puolitoistatuhatta kahdessa viikossa. Kaikki, mitä tarvitsi, hänen piti kantaa sinne ylös selässään. Tavarankantonsa hän suoritti useimmiten öisin.
Vähitellen hänellä sentään rupesi olemaan menestystä. Hän oli saanut pystyyn ruohoseinäisen rakennuksen. Hedelmällisellä, tuliperäisellä maalla, minkä hän oli pannut viljelyskuntoon tavattomalla työllä, kasvoi viisisataa kookospalmua, viisisataa papayapuuta, kolmesataa mangopuuta, lukuisia leipäpuita ja avocadopuita, puhumattakaan viiniköynnöksistä, marjapensaista ja vihanneksista. Hän laajensi uomia, joita myöten vuoripurot virtasivat solissa, ja laati mainion vedenjohtojärjestelmän kaivamalla ojia solien välille eri korkuisille pengermille. Ahtaat solat muuttuivat puutarhoiksi, vuorenjyrkänteet, joilta polttava aurinko oli ennen kuivattanut viidakon kitukasvuiseksi, kukoistivat nyt täynnä hedelmäpuita, marjapensaita ja kukkasia. Luonnonihminen ei vain tullut itse toimeen maansa antamilla — hänen viljelmänsä kasvoivat niin runsaan sadon, että hän saattoi monia tuotteita myydä Papeeten asukkaille.