"Mikään ei vedä vertoja kuumalle vedelle", julisti hän hurmahenkisesti.
"Se voittaa kaikki keksinnöt, joilla lääkärit ovat kansaa kiusanneet.
Huomenna luulen haavojeni olevan poissa."
Mutta seuraavana aamuna hän näytti oikein levottomalta, ja silloin tiesin, että voittoni hetki lähestyi.
"Luulenpa, että sentään hiukan koetan sitä lääkettänne", selitti hän hiukan myöhemmin päivällä. "Ei niin, että odottaisin siitä mitään apua koituvan", lisäsi hän halveksuvasti, "mutta tekee mieleni joka tapauksessa koettaa sitä."
Sitten tuli Japanin ylpeä veri pyytämään lääkettä kunniakkaihin haavoihinsa. Ja minä keräsin tulisia hiiliä molempain vastapuolteni päälaelle antamalla yksityiskohtaisia ja osaaottavia hoito-ohjeita. Nakata seurasi ehdottomasti ohjeitani, ja hänen haavansa kutistuivat umpeen päivä päivältä. Wada oli välinpitämättömämpi ja parani hitaammin. Mutta Martin epäili yhä, ja kun hän ei heti parantunut, hän esitti arvelun, että lääkäreitten voidesotkut saattoivat kyllä olla hyviä, mutta siitä ei seurannut, että samat voiteet olisivat kaikille sopivia. Häneen elohopeakloridilla ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Ja mitenkä minä saatoinkaan tietää, että juuri se olisi oikea lääke? Minullahan ei ollut minkäänlaista kokemusta. Vaikka minä sattumalta olinkin parantunut sitä käyttäessäni, niin ei se millään tavoin todistanut sitä, että kloridi olisi esittänyt jotakin osaa parantumisessani. Oli olemassa niin sanottuja yhteensattumia. Epäilemättä sentään oli sellaisiakin voiteita, mitkä kykenivät parantamaan, ja kohta kun hän tapasi oikean lääkärin, hän ottaisi selon oikeasta voiteesta ja hankkisi sellaista.
130
201
Juuri niinä päivinä saavuimme Salomonin saarille. Ainoakaan lääkäri ei suosittelisi sitä saaristoa sairasten oleskelupaikaksi eikä perustaisi sinne parantolaa. — Ensimmäinen ankkuripaikkamme oli Port Mary Santa Annan saarella. Seudun ainoa valkoinen mies, muuan kauppias, tuli aluksellemme. Tom Butler oli miehen nimi. Hän oli vakuuttava esimerkki siitä, millaiseksi Salomonin saaret voivat muuttaa voimakkaan miehen. Hän lojui veneessään yhtä avuttomana kuin kuoleva. Hänen kasvoillaan ei lois- tanut hymyä, niillä oli tuskin älynkään leimaa. Ja hänelläkin oli yaw-ihottuma, isoja rupia. Meidän piti nostaa hänet veneestä ja Snarkin laidan yli. Hän sanoi vointiaan aivan hyväksi ja olevansa ihan terve ja reipas. Käsivartta lukuunottamatta. Hänen käsivartensa näytti halvaantuneelta. Mutta sellaiset luulot hän torjui ylenkatseellisesti. Se oli ollut sellainen ennenkin, mutta oli taas parantunut. Moinen tauti oli tavallinen Santa Annan alkuasukasten keskuudessa, sanoi hän, kun autoimme häntä laskeutumaan jyrkkiä kajuutanportaita ja käsivarsi laahautui hervottomana askelmalta toiselle. Hän oli kieltämättä kammottavin Snarkilla milloinkaan käyneistä vieraistamme, ja kuitenkin luonamme oli käynyt joitakuita spitaalin ja norsutaudin uhreja.
Martin teki hänelle yaw-ihottumaa koskevia kysymyksiä, sillä tämän miehenhän toki piti tietää siitä jotakin. Ja totisesti hän tiesikin päättäen arvista, mitkä uurtelivat hänen käsivarsiaan ja jalkojaan, ja mätähaavoista, mitkä kukoistivat keskellä arpia. Oh, moiseen tottuu kyllä, selitti Tom Butler. Moiset haavat eivät ole lainkaan vakavia juttuja, ennenkuin ovat syöpyneet syvälle lihaan. Niillä oli tapana hyökätä valtimojen seinämiin, ja pian olivat valtimot puhki, ja silloin oli loppu käsissä — ei muuta kuin hommaa hautajaiset. Useita Santa Annan asukkaita oli äskettäin kuollut sillä tavalla. Mutta mitä se merkitsi? Kenellä ei ollut sitä sairautta, sillä oli jokin muu sellainen oli Salomonin saarten luonnonlaki.
Huomasin, että siitä hetkestä alkaen Martinin mielenkiinto haavojansa kohtaan rupesi nopeasti lisääntymään. Hän käytti kloridia entistä ahkerammin, ja keskustellessamme hän alkoi kasvavalla innolla puhua Kansasin puhtaasta ilmastosta ja muista erinomaisista ominaisuuksista. Charmian ja minä ajattelimme kaikessa hiljaisuudessa, että Kalifornia se sentään oli numero yksi joka suhteessa. Henry vannoi, että Rapa oli parhain, Tehei piti Bora Boran puolta, ja Wada ja Nakata ylistivät terveellistä Japania.
Eräänä iltana, Snarkin kiertäessä Ugin saaren eteläkärkeä ja etsiessä erästä kiitettyä'satamapaikkaa, saapui muuan Englannin kirkon lähetyssaarnaaja aluksellemme — eräs mr Drew, joka oli veneellään matkalla San Cristovaliin — ja jäi luoksemme päivälliselle. Martin, jonka jaloissa oli Punaisen ristin siteitä niin runsaasti, että ne näyttivät kangaskääröiltä, johdatti keskustelun yaw-ihottumaan. Niin, se sairaus oli hyvin tavallinen Salomonin saarilla, sanoi mr Drew. Kaikki valkoiset miehet saivat sen.