Erään erikoisen kohtauksen muistan vielä. Se sattui Malaitalla, villeimmällä saarella itäisistä Salomon-saarista. Alkuasukkaat olivat olleet erittäin ystävällisiä, emmekä luonnollisesti voineet aavistaa, että koko kylä oli kaksi vuotta kerännyt rahaa ostaakseen valkoisen miehen pään. Ne lurjukset olivat kaikki päänmetsästäjiä ja pitivät erityisessä arvossa valkoisen miehen päätä. Koko rahasto kuuluisi sille, joka hankkisi pään. Kuten sanoin, he olivat erittäin ystävällisiä, ja sillä kertaa olin ainakin sadan jalan päässä veneestä. Otoo oli varottanut minua, ja kuten tavallista, kun en välittänyt hänestä, kävi kaikki hullusti.
Ennenkuin tiesinkään, suhisi pilvi keihäitä vastaani mangrovepensaikosta. Ainakin tusina osui minuun. Minä juoksin, mutta kompastuin keihääseen, joka oli tarttunut pohkeeseeni, ja kaaduin maahan. Villapäät ryntäsivät minua kohti, käsissään pitkävartisia, viuhkan muotoisia kirveitä hakatakseen näillä pääni poikki. Palkinnon voiton innossa he juoksivat toistensa tielle. Sekasorrossa väistin iskut heittelehtimällä sinne tänne hiekalla.
Silloin tuli Otoo jättiläistaistelijana. Jollain tavalla hän oli saanut käsiinsä raskaan sotanuijan, ja siinä rymäkässä se oli parempi ase kuin pyssy. Hän seisoi aivan heidän keskellään, joten he eivät voineet heittää keihäitään ja heidän tomahawkinsa (kirveensä) olivat vain tiellä eikä miksikään hyödyksi. Hän taisteli minun puolestani vihan vimmassa. Hänen tapansa käsitellä nuijaa oli hämmästyttävä. Heidän kallonsa murtuivat kuin kypsät appelsiinit. Vasta sitten, kun hän oli ajanut heidät kaikki pakoon, ottanut minut käsivarsilleen ja lähtenyt juoksemaan venettä kohti, sai hän ensimmäisen haavansa. Veneeseen saapuessa hänellä oli jo neljä keihäänpistoa. Siellä hän sai heti käteensä winchesterin ja kaatoi miehen joka laukauksella. Sitten sousimme kuunariin ja sidoimme haavamme.
Seitsemäntoista vuotta elimme yhdessä. Hän teki minut siksi, mitä nyt olen. Olisin tänä päivänä laivanisäntä, värvääjä tai vain muisto, ellei häntä olisi ollut. — Te tuhlaatte rahojanne liiaksi, sanoi hän eräänä päivänä. — Nyt on helppo niitä saada, mutta kun tulette vanhaksi, olette kuluttanut tällä tavalla kaikki ettekä voi saada uusia. Minä tiedän sen, herra. Olen tutkinut valkoisten miesten tapoja. Näillä seuduilla on paljon vanhoja, jotka nuorena ovat ansainneet paljon rahaa. Nyt heillä ei ole mitään. He odottavat vain, että sellaiset nuoret miehet kuin tekin tulisivat tarjoomaan heille viskyä. Musta mies on orjana viljelysmailla. Hän saa kaksikymmentä dollaria vuodessa ja tekee työtä ankarasti. Päällysmies ei tee raskasta työtä, hän ratsastaa hevosellaan katselemassa, miten mustat raatavat. Hän saa kaksitoista sataa dollaria vuodessa. Minä olen merimies kuunarilla. Minä saan viisitoista dollaria kuukaudessa. Minä teen työtä ankarasti. Kapteenilla on kaksinkertainen aurinkoteltta ja hän juo olutta pitkäkaulaisista pulloista. En ole vielä koskaan nähnyt hänen tarttuvan köyteen tai airoon. Hän saa siitä viisikymmentä dollaria kuussa. Minä olen vain merimies. Hän osaa purjehtia. Herra, luulen olevan teille edullista oppia purjehtimaan…
Otoo kannusti minua siihen. Hän purjehti kanssani toisena perämiehenä ensimmäisellä kuunarillani, ja hän oli paljon ylpeämpi minusta kuin minä itse.
— Kapteenilla on hyvä palkka, herra, mutta hänellä on laiva hoidettavanaan eikä hän ole koskaan vapaa huolista. Omistaja hyötyy vielä enemmän — hän vain istuu maalla palvelijoineen ja laskee rahojaan.
— Niin, mutta kuunari maksaa viisituhatta dollaria — vanhakin kuunari, väitin minä. — Minusta tulisi vanha mies ennenkuin saisin säästöön viisituhatta dollaria.
— Valkoisilla miehillä on lyhempiäkin teitä ansaita rahaa, jatkoi hän osottaen sormellaan kokospuita kasvavaa rantaa.
Me olimme sillä kertaa keräämässä Salomonsaarilta lastiksi norsunluupähkinöitä pitkin Guadalcanarin itärannikkoa.
— Tämän ja seuraavan joensuun väliä on kaksi penikulmaa, sanoi hän. — Tasanko ulottuu kauas sisämaahan. Se ei ole nyt minkään arvoista, mutta ensi vuonna — kuka tietää? — taikka nousevana vuonna voidaan siitä maksaa paljon rahaa. Täällä on ankkuripaikka. Suuret höyrylaivat voivat kulkea pitkälle ylös jokea. Te voitte ostaa tätä maata neljän penikulman laajuudelta kymmenellä tuhannella tupakkapalmikolla, kymmenellä viskypullolla ja Snider-kiväärillä, jotka maksavat teille kenties sata dollaria. Te jätätte kauppakirjan komisariolle, ja ensi vuonna tai sitä seuraavana myytte maan ja ostatte kuunarin.