— Tuuli on nyt heikko, sanoi hän viimein. — Länteen päin kulkee kova virta.
— Niin, sehän se sai meidätkin muuttamaan suuntaa, sanoi kapteeni, joka ei tahtonut joutua häpeään purjehdustaidossaan.
—- Niinpä niin, sehän se teidänkin suuntanne muutti, jatkoi Mc Coy. — Mutta tänään ette voi purjehtia tuota virtaa vastaan. Ja jos voisittekin, ei ole missään rantaa. Laiva voisi joutua kokonaan perikatoon.
Hän vaikeni. Kapteeni ja perämies katselivat epätoivoisina toisiaan.
— Minäpä sanon teille, mitä voitte tehdä. Tuuli kovenee keskiyöksi.
Näettekö pilvenhattaroita tuolla ja sumua tuulen puolella? Sieltä se
tulee lounaisesta ja lujana. Täältä on kolme sataa penikulmaa
Mangarevaan. Laskekaa sinne, siellä on erinomainen ranta laivallenne.
Perämies pudisti päätään.
— Tulkaa kajuuttaan, niin katsomme merikortista, sanoi kapteeni.
Mc Coy huomasi, miten ilma kajuutassa oli myrkyllinen ja tukehuttava. Hänen silmiään kirveli näkymättömistä kaasuista. Kansi oli kuuma, melkein sietämätön hänen paljaille jaloilleen. Hiki tippui koko ruumiista ja pelokkaana hän katseli ympärilleen. Oli ihme, ettei kajuutta leimahtanut liekkeihin. Hänestä tuntui kuin olisi ollut kuumassa leivinuunissa, missä kuumuus milloin hyvänsä voi kasvaa kauheaksi ja kuivattaa hänet kuin leivän. Kun hän nosti toista jalkaansa ja hieroi jalkapohjaa housun lahkeeseen, nauroi perämies pilkallisesti.
— Helvetin esikartano, sanoi hän. — Itse helvetti on suoraan jalkaimme alla.
— Täällä on kuuma, huudahti Mc Coy tahtomattaan ja pyyhki bandana-nenäliinalla hikeä otsaltaan.