— Ei, se on lähin.
— Sinne on kolmesataa neljäkymmentä penikulmaa.
Kapteeni puhui hyvin hitaasti ja äänessä oli päättäväisyyttä. Minulla ei ole oikeutta panna alttiiksi kaikkien laivalla olevien henkeä. Minä annan sen ajautua hylyksi Acteon-saariin. Ja se on hyvä laiva, lisäsi hän huoaten, annettuaan määräyksen muuttaa suuntaa, tällä kerralla poiketen länsivirran vuoksi entistä enemmän sivulle.
Tuntia myöhemmin oli taivas peittynyt pilveen. Kaakkoispasaadi puhalsi vielä, mutta meri oli kuin kaikkien tuulenpuuskien shakkilauta.
— Voimme olla siellä yhden ajoissa, sanoi kapteeni luottavaisesti. — Kello kaksi ihan kohdalla. Mc Coy, te ohjaatte sen maihin sille saarelle, missä on asukkaita.
Aurinko ei näyttäytynyt enää, eikä maata ollut näkyvissä kello yksi.
Kapteeni katseli perälaidan ylitse Pyreneesin kuohuvaan vanaveteen.
— Hyvä Jumala! huusi hän, — virta käy itään, katsokaapa!
Herra Konig näytti epäilevän. Mc Coyn kasvot eivät ilmaisseet mitään, vaikka hän lausui, ettei ollut syytä epäillä, sillä Paumotus-saaristossa voi kyllä olla itäinen merivirta. Muutamia minuuttia myöhemmin tuli sadekuuro, joka vei kaiken tuulen ja Pyrenees huojui kauheasti mainingeissa.
— Missä on luotiliina? Heittäkää se veteen siellä!
Kapteeni piti itse luotiliinaa ja näki, miten laiva peräytyi koilliseen. — Katsokaa tuota, koettakaapa itse.