Keskipäivällä huusi tähystäjä: — Tyrskyjä edessä!
Pyrenees sai kääntyä, purje purjeen jälkeen nostettiin ylös ja kiristettiin. Laiva liukui vedessä ja taisteli virtaa vastaan, joka uhkasi viedä sen keskelle tyrskyjä. Päällikkö ja miehet tekivät työtä kuin hullut, kokki ja kajuuttapoika, kapteeni Davenport itse ja Mc Coy, kaikki olivat työssä, ja sittenkin selviytyi laiva töintuskin. Siinä oli pitkä rivi kareja, kauhean vaarallinen paikka, jonka yli meri keskeymättä tyrskyi, jossa ei kukaan ihminen voinut elää ja jota merilinnutkin kammosivat. Pyrenees kulki sen ohitse vain sadan kyynärän päässä, ennenkuin tuuli vei sen väljille vesille, ja samassa silmänräpäyksessä, kun miehistö pääsi lepäämään, puhkesi kokonainen kirousvirta Mc Coyn turmioksi — Mc Coy oli tullut laivalle ja ehdottanut suunnan Mangarevaan ja houkutellut heidät pois turvallisesta Pitcairnista varmaan turmioon tänne meren kauheimpaan seutuun. Mc Coyn mielentyyneys oli murtumaton. Hän hymyili heille yksinkertaisella ja armahtavaisella hyväntahtoisuudellaan, ja miten olikaan, hänen suuri hyvyytensä tuntui rauhottavan heidän mustia ja kiusaantuneita mieliään, niin että he häpesivät ja kiroukset takertuivat jo heidän kurkkuunsa.
— Hirveitä vesiä nämä vain ovat, lausui kapteeni, kun laiva oli selviytynyt. Mutta samassa hän vaikeni katsellakseen tyrskyjä, joiden olisi pitänyt jäädä taakse, mutta olivatkin nyt yhtäkkiä tuulen puolella Pyreneeslaivasta ja kohosivat nopeasti ylös tuuleen.
Hän istuutui ja kätki kasvot käsiinsä. Ja ensimmäinen perämies näki ja Mc Coy näki ja miehistö näki, mitä hän oli nähnyt. Kallioriutan eteläpuolella kulki itäinen virta, joka kuljetti heitä alas sitä kohti ja pohjoispuolella kulki yhtä voimakas läntinen virta, joka tarttui laivaan ja aikoi viedä sitä mukanansa.
— Olen kuullut tästä Paumotus-saaristosta ennenkin, ähkyi kapteeni nostaen kalpeat kasvonsa. — Kapteeni Moyendale kertoi näistä, sen jälkeen kun oli menettänyt täällä laivansa. Ja minä nauroin hänelle selän takana. Jumala armahtakoon minua, minä nauroin hänelle. Mikä riutta tuo on? keskeytti hän äkkiä kysyäkseen Mc Coylta.
— En tiedä, kapteeni.
— Miksi ette tiedä?
— En ole koskaan ennen nähnyt sitä enkä kuullut siitä puhuttavankaan. Luulen, ettei se ole missään kartoissakaan. Näitä vesiä ei ole koskaan ennen kunnolleen mitattu eikä kartoitettu.
— Sittenhän ette tiedä, missä nyt olemme.
— En enempää kuin tekään, vastasi Mc Coy lempeästi.