Kello neljän aikaan iltapuolella tuli näkyviin kokospalmuja, jotka näyttivät kasvavan suorastaan merestä. Hetkistä myöhemmin kaareutui matala maa vedessä.
— Nyt tiedän, missä olemme, kapteeni, sanoi Mc Coy ottaen kaukoputken silmiltään. — Tuo on Resolutionsaari. Me olemme neljäkymmentä penikulmaa Hao-saaren toisella puolen ja tuuli on suoraan vastainen.
— Siis valmiina ohjaamaan maihin. Missä on väylä?
— Siellä on vain yksi väylä, tuskin riittävä kanootillekaan. Nyt tiedämme kuitenkin, missä olemme, ja voimme ohjata Barclay de Tolley'hin. Se on vain satakaksikymmentä penikulmaa täältä. Tällä tuulella voimme olla siellä kello yhdeksän huomen-aamulla.
Kapteeni Davenport katseli karttaa ja punnitsi tarkkaan.
— Jos me nyt ajamme maihin, täytyy meidän kuitenkin veneillä pyrkiä
Barclay de Tolley'hin, lisäsi Mc Coy.
Kapteeni antoi määräyksensä ja taasen viilsi laiva uutta suuntaa tylyn meren lakeuksilla.
Seuraavana iltapäivänä riehui epätoivo ja kapinallisuus savuavalla kannella. Virta oli kiihtynyt, tuuli heikontunut ja Pyrenees väistänyt länteen. Tähystäjä huomasi lopulta Barclay de Tolley'n idässä, hiukan häämöittävänä maston huipusta katsoen. Turhaan yritti Pyrenees neljän tunnin aikana pyrkiä sitä kohti. Koko ajan nähtiin kokospalmut maston huipusta kuin kangastuksena taivaan rannalla. Kannelta niitä esti näkemästä maan kuperuus.
Vielä kerran kapteeni kysyi neuvoa Mc Coylta ja kortista. Makemo oli seitsemänkymmentä viisi penikulmaa lännessä. Sen laguuni oli kolmekymmentä penikulmaa pitkä ja väylä sinne oli erinomainen.
Kun kapteeni antoi määräyksensä, kieltäytyi miehistö tottelemasta. He selittivät saaneensa kyllikseen helvetin tulesta jalkojensa alla. Tuolla oli maata. Ellei laiva sinne päässyt, voisivathan he yrittää sinne veneillä. Antaa laivan palaa. Heidän hengillään lienee myös jotakin arvoa. He olivat uskollisesti palvellet laivaa, nyt tahtoivat ne pitää huolta itsestään.