He juoksivat veneille tuuppien toisiaan ja molempia perämiehiä ja olivat valmiit irroittamaan veneitä ja laskemaan ne veteen. Kapteeni Davenport ja ensimmäinen perämies, revolverit kädessä, astuivat alas puolikannelta, kun Mc Coy, joka oli kiivennyt kajuutan katolle, alkoi puhua.
Hän puhui miehistölle ja hänen kyyhkyisäänensä sointu sai heidät heti pysähtymään ja kuuntelemaan. Hän kiehtoi heidät omaan korkeuteensa ja rauhaansa. Lempeä ääni ja yksinkertaiset ajatukset vaikuttivat heihin kuin magneettivirta, rauhottaen vasten tahtoakin. Aikoja sitten haihtuneet muistot palautuivat. Muutamat muistelivat lapsuutensa kehtolauluja ja rauhaisaa lepoa äidin sylissä päivän leikkien päätyttyä. Ei ollut enää mitään huolia, mitään vaaraa eikä ikävyyksiä koko maailmassa. Kaikki oli niinkuin pitikin ja aivan luonnollista, että he käänsivät selkänsä maalle ja vielä kerran lähtivät merelle helvetin tuli jalkainsa alla.
Mc Coy puhui yksinkertaisesti, mutta hänen voimansa ei ollut sanoissa. Hänen persoonallisuutensa oli paljon kaunopuheisempi kuin mitkään hänen puheistaan. Se oli jonkunlaista sielullista taikakemiaa, salaista ja voittamatonta hyvyyttä — hengen salaperäistä säteilemistä, houkuttelevana, lempeän nöyränä, mutta samalla pelottavan voimakkaana. Oli kuin puhtauden ja lempeyden vaikuttava mahti olisi valaissut heidän sielujensa pimeät kammiot — paljoa suurempi sitä voimaa, mikä oli päällystön kiiltävissä, tuhoa tuottavissa revolvereissa.
Miehet alkoivat siinä seisoessaan epäröidä, ja ne, jotka olivat irroittaneet sidenuorat, sitoivat ne kiinni jälleen. Sitten he hiipivät toinen toisensa jälkeen etukannelle, kunnes kaikki olivat hävinneet.
Mc Coyn kasvot loistivat lapsellisesta ilosta, kun hän astui alas kajuutan katolta. Kapina oli täydellisesti lakannut. Näytti siltä, kuin ei siitä olisi koskaan tiedettykään. Kapinalla ei ollut tilaa siinä siunatussa paikassa missä hän oli.
— Te hypnotisoitte heidät, pilaili herra Konig puhuen matalalla äänellä.
— He ovat kunnon poikia, oli hänen vastauksensa, — heillä on hyvä sydän. Heillä on ollut kovat ajat, ovat tehneet työtä surkeasti ja tulevat tekemään loppuun asti.
Herra Konigilla ei ollut aikaa vastata. Hän huusi määräyksiään ja miehet riensivät niitä täyttämään, ja Pyrenees kääntyi hiljalleen, kunnes sen kokka osotti suoraan Makemoa kohti.
Tuuli oli kovin heikko ja auringon laskun jälkeen se loppui tykkänään. Oli sietämättömän kuuma sekä etu- että peräpuolella, ja miehet koettivat turhaan saada unta. Kansi oli liian kuuma maattavaksi, ja myrkylliset kaasut, nousten raoista, hiipivät kuin pahat henget pitkin laivaa tunkeutuen salaa sieramiin ja henkitorviin ja saaden varomattomat niistämään ja yskimään. Tähdet tuikkivat uneliaalta, hämärältä taivaalta, ja täysi kuu, joka nousi idästä, hopeoitsi lukemattomat hämähäkkiverkon tapaiset savukiehkurat, jotka hiipivät ja kiemurtelivat pitkin kantta, laidan yli, ylös mastoihin ja purjeisiin.
— Kertokaa minulle, sanoi Davenport hieroen kirveleviä silmiään, — miten kävi Bountyn miehistön sen jälkeen, kun he olivat päässeet Pitcairniin? Olen lukenut, että he polttivat Bounty'n eikä heistä tiedetty mitään ennenkuin useita vuosia myöhemmin. Mutta mitä sillä välillä? Olen aina ollut utelias sitä tietämään. Ne olivat miehiä, joilla oli hirttonuora kaulassaan. Olihan siellä joitakuita alkuasukkaitakin ja naisia, muistaakseni. Se ennusti selkkauksia jo alusta alkaen.