Mutta virta, joka imi molempien saarien välitse, ajoi heidät luoteiseen, ja iltapäivällä he näkivät Katiun palmujen kohoavan vedestä ja painuvan jälleen takaisin.
Muutamia minuutteja myöhemmin, juuri kun kapteeni oli huomannut, että uusi koillinen virta oli tarttunut viemään Pyrenees'iä, huomasi tähystäjä kokospalmuja luoteessa.
— Se on Raraka, sanoi Mc Coy. — Sinne emme voi päästä ilman tuulta. Virta kuljettaa meidät alas lounaaseen. Mutta nyt täytyy olla varuillaan. Muutaman penikulman päästä tästä kääntyy virta pohjoiseen ja sitten kaaressa luoteeseen. Se vie meidät pois Fakaravasta, ja Fakarava on oikea paikka meille nousta maihin.
— Raahatkoot meidät, minne ikinä tahtovat, huomautti kapteeni tulisesti. — Kyllä minä joka tapauksessa löydän paikan laivalleni.
Mutta Pyreneesin tila läheni nyt huippukohtaansa. Kansi oli niin kuuma, että muutaman asteen lisäys olisi sytyttänyt sen ilmituleen. Monissa kohdin eivät enää paksupohjaiset kengätkään suojanneet, ja miehistön täytyi puoliksi juosta, etteivät polttaisi jalkojaan. Savu oli lisääntynyt ja käynyt pistävämmäksi. Joka miehen silmät olivat tulehtuneet ja he yskivät kuin keuhkotautipotilaat. Iltapäivällä käännettiin veneet ulos ja varustettiin kaikilla tarpeilla. Viimeiset banaanipakat vietiin niihin ja samoin upseerien koneet. Kapteeni sijotti kronometrin isoon veneeseen, peläten kannen syttyvän joka hetki.
Koko yön he kestivät tätä epävarmuutta, joka teki heidät kaikki melkein mielettömiksi, ja aamun valjetessa he tuijottivat toisiinsa ontoin silmin ja aavemaisin kasvoin aivan kuin Pyreneesin koossaolo ja heidän hengissä pysymisensä olisi ollut suuri yllätys.
Kapteeni käveli rauhattomana edestakaisin kannella, väliin hypähtäen ja puoleksi juosten ja samalla tutkien perusteellisesti laivansa kantta.
— Nyt riippuu kaikki tunneista, ellei minuuteista, ilmotti hän palatessaan puolikannelle.
Huuto: — maata! kuului mastokorista. Kannelta oli mahdoton vielä erottaa maata, ja Mc Coy kiipesi vantteihin, joten kapteeni sai odottamattoman tilaisuuden purkaa sisuaan kirouksiin, mutta hän vaikeni äkkiä huomatessaan vedessä koillisessa mustan juovan. Se ei ollut mikään puuska vaan todellinen tuuli, oikealta suunnaltaan joutunut pasaadi, tosin kahdeksan viivaa tavallisesta suunnastaan sivulla, mutta joka tapauksessa säännöllisesti toimiva.
— Ohjatkaa nyt laivanne ylös tuuleen, kapteeni, sanoi Mc Coy heti kun oli päässyt kajuutan katolle. — Tuo on Fakaravan itäisin osa ja pääsemme väylän läpi laguuniin laitatuulella ja täysin purjein.