Hänen äänensä kaiku oli vielä kuuluvissa, ja miehet aikoivat juuri totella käskyä, kun kannen keskikohta leimahti liekkeihin ja nousi savun peittämänä ylös purjeisiin ja köysiin, jolloin osa jäi sinne ja osa putosi mereen. Se seikka, että tuuli kävi sivulta kohtisuorasti, pelasti peräpuolella olevat miehet. He ryntäsivät sokeina veneille, mutta Mc Coyn ääni, joka yhä säilytti ehtymättömän rauhansa, sai heidät pysähtymään.
— Rauhottukaa! sanoi hän. — Kaikki käy niinkuin pitääkin. Hoitakoon siellä joku ruoriratasta!
Ruorimies oli syössyt tiehensä muiden mukana ja kapteeni Davenport hyökkäsi tilalle ja sai juuri ajoissa kiinni rattaasta ja esti laivan ajautumasta virran mukaan ja törmäämästä maalle.
— Veneisiin, käski hän herra Konigia. Pitäkää kahta niistä ihan looringin alla. Kun minä käännän, olkaa varuillanne.
Herra Konig epäröi, mutta sitten heilautti hän itsensä laidan yli ja laskeutui veneeseen.
— Laskekaa puoli viivaa, kapteeni!
Kapteeni katsoi Mc Coyhin, hän oli luullut itse komentavansa…
— Niin, puoli viivaa on laskettu, vastasi hän.
Pyreneesin keskus oli avonainen, palava uuni, josta tuprusi kauheat määrät savua nousten yli mastojen ja kokonaan peittäen laivan etuosan. Mesaanipurjeen suojassa Mc Coy jatkoi vaikeata tehtäväänsä ohjaten laivaa läpi ahtaan kanavan. Tuli kulki perää kohti pitkin kantta samalla kun ison maston purjepaljous hävisi liekehtivään tulimereen. Mutta vaikkeivät he nähneet etupurjeita, tiesivät he kuitenkin, että ne vielä vetivät.
— Elleivät vain kaikki purjeet pala ennenkuin pääsemme kanavasta! ähki kapteeni ruorirattaan ääressä.