— Olkaa huoletta, kapteeni, vakuutti Mc Coy levollisena. — Meillä on kylliksi aika. Kunhan vain pääsemme sisäpuolelle, muutamme suuntaa. Silloin häviää savu meistä ja voimme estää tulen leviämästä perään.
Pieni liekki nuoleskeli mesaanimastoa, tavotti alimmaista raakapuuta, vaan ei ylettynyt siihen ja hävisi. Ylhäältä putoili hehkuvia ja palavia köydenpätkiä ihan kapteenin taakse. Osa niistä osui hänen niskaansa ja niinkuin mehiläisen pistämänä hypähti hän ja pudisti tulen nahastaan.
— Miten on kurssi, kapteeni?
— Lännenpuoleinen luode.
— Pitäkää länsiluoteeseen.
Kapteeni Davenport muutti ratasta ja vastusti peräsimellä.
— Pohjoispuoleinen länsi, kapteeni.
— Pohjoispuoleinen länsi.
Hiljaa, viiva viivalta purjehti Pyrenees laguuniin tultuaan ympyrässä, niin että se aina oli tuulessa. Ja viiva viivalta lauloi Mc Coy komentosanojaan rauhallisesti ja varmasti, kuin olisivat olleet vähintäin tuhatvuotisia.
— Vielä yksi viiva, kapteeni.