Koirat, väristen ja ulvoen, tunkeutuivat lähemmäksi tulta. Kuului lumen narskuva ääni lumikenkien painuessa siihen. Sigmund keskeytti laulunsa ja heitti kiroillen koiria kekäleellä.
Nuotiotulen valaisemalle alueelle ilmestyi nahkoihin kietoutunut intiaanityttö, laskeutui lumikengiltä, heitti takaisin oravannahkaisen huppupäähineensä ja astui heidän luokseen. Sigmund ja tulen luona istuvat miehet tervehtivät häntä tavanmukaisella halloo-huudolla ja Hitchcock teki tilaa reessä, jotta tulija voisi istua hänen viereensä.
— Kuinka voit, Sipsu? — kysyi hän puhuen kuten tyttökin huonoa englanninkielen ja Chinook-intiaaniheimon murteen sekoitusta. — Onko leirissä nälkä? Minkä on poppamies huomannut syyksi siihen, että metsästys on huonoa eikä hirviä liiku missään?
— Nälkä on. Metsästys on huonoa ja olemme aikeissa syödä koirat. Ja poppamies löysi syyn onnettomuuteen; huomenna toimittaa hän uhrin ja puhdistaa leirin.
— Kenet hän on määrännyt uhriksi? Äskensyntyneen lapsen vaiko jonkun vapisevan ukon, joka on rasitukseksi heimolle ja jolle kuolema on itselleenkin paras?
— Tällä kertaa tapahtuu toisin. Koska hätä on suuri, niin ei hän valinnutkaan ketään muuta kuin päällikön tyttären, minut, Sipsun.
— Hirveätä! — sanoi Hitchcock. Hän tuumiskeli ja näkyi selvästi, että hän oli tavattoman hämmästynyt.
— Sen vuoksi seisomme nyt siinä, missä tiet eroavat — te ja minä, jatkoi tyttö rauhallisesti. Saavuin nähdäksemme vielä kerran toisiamme, vain yhden kerran.
Hän oli alkeellinen olento ja alkeelliset olivat hänen tapansa samoinkuin katsantokantansakin. Elämään hän suhtautui stooalaisesti katsoen ihmisuhreja asiain menoon välttämättä kuuluvaksi. "Voimat", jotka ohjasivat päivänvaloa ja pimeyttä, vesien juoksua ja pakkasta, lehtien liikuntaa ja tuulta, olivat pahoja ja tarvitsivat hyvittelemistä. Ne vaativat sitä monella tavalla — kuolemalla vedessä, kun heikko jää murtui alta; karhun käpälissä, sairauden vaivuttamana, joka saattoi kohdata ihmistä hänen omassa asunnossaan; ensiksi ilmaantui yskä ja sitten poistuu elämä keuhkoista suun ja nenän kautta. Silloin saivat "voimat" uhrinsa. Kiinteän johdonmukaisesti liittyivät seikat toisiinsa ja poppamies sai selville näiden "voimien" tahdon menetellen ilman sääliä. Se oli luonnollista. Kuolema saapui eri teitä, mutta loppujen lopuksi oli kaikki Tuntemattoman ja Kaikkivoivan tahdon ilmausta.
Mutta Hitchcock oli myöhäisemmän sivistyksen lapsia. Hänen katsantokantansa olivat vapaamielisempiä ja vapaita kaikenlaisesta auktoriteettiuskosta.