— Lain kirjaimen mukaan, — hymähti Hitchcock. — Mutta olkoon niin. Minä suostun. Minulla on kiire, enkä voi raahata mukanani kaikenlaista roskaa.
Jako suoritettiin ilman muita selityksiä: Hitchcock sitoi vähät tavaransa rekeen, valitsi neljä koiraa ja valjasti ne. Työkalu- ja varustusosaansa hän ei koskenut, kuitenkin heitti hän rekeensä puolisen tusinaa koiravaljaita katsahtaen uhmaavasti jälelle jääviin ikäänkuin tarjoten heille tilaisuuden vastustaa. Mutta he kohauttivat olkapäitään ja katselivat häntä kunnes hän katosi metsään.
Mies ryömi vatsallaan lumessa. Molemmin puolin näkyi epäselvästi hirvennahoista tehtyjä telttoja. Siellä täällä ulvoi joku koira surujaan tahi iski murahtaen kiinni naapuriinsa tämän sopimattoman käyttäytymisen vuoksi. Eräs koirista lähestyi ryömivää miestä, mutta tämä ei liikahtanut. Koira tuli lähemmäksi, haisteli ilmaa ja vetäytyi vielä lähemmäksi, kunnes sen kuono kosketti tuota kummallista olentoa. Silloin Hitchcock — se oli hän — ojentautui yhtäkkiä eteenpäin ja tempasi nopeasti paljaalla, rukkasesta vapautetulla kädellään eläintä kurkusta kiinni. Koira kaatui maahan kuoliaana ja mies kulki eteenpäin. Tällä tavalla ryömi Hitchcock päällikön majalle saakka. Hän makasi kauan lumessa, kuunnellen sisäpuolelta ääniä ja koettaen arvioida, missä Sipsu oli. Teltassa oli nähtävästi paljon ihmisiä ja äänistä päättäen he olivat hyvin kiihtyneitä.
Vihdoinkin kuuli hän tytön äänen ja ryömi ympäri telttaa niin, että heitä eroitti vain hirvennahka. Silloin kaivoi hän lumeen kuopan ja työnsi hitaasti päänsä ja hartiansa teltan reunan alle. Kun lämmin sisäilma tulvehti hänen kasvoilleen, pysähtyi hän odottamaan. Jalat ja suurin osa ruumiista oli ulkopuolella. Hän ei nähnyt mitään, eikä rohjennut nostaa päätään. Hänen toisella puolellaan oli kasa nahkoja. Sen saattoi päättää hajusta, vaikka hän varovaisesti koettelikin niitä varmistuakseen asiasta. Toiselta puolen kosketti hänen kasvonsa nahkapukuun, jonka hän tiesi ympäröivän ruumista. Siinä täytyi olla Sipsu. Vaikka häntä haluttikin odottaa, että tämä olisi puhunut vielä kerran, niin hän päätti kuitenkin uskaltaa.
Hän kuuli päällikön ja poppamiehen väittelevän tulisesti keskenään ja etäisimmässä nurkassa vikisi nälkäinen lapsi.
Hitchcock alkoi varovasti kohottaa päätään, kunnes kosketti nahkapukuun. Hän kuunteli hengitystä, se oli naisen hengitys. Hän alkoi toimia suuremmalla varmuudella. Hän painoi tyttöä kupeeseen varovasti, mutta voimakkaasti, ja tunsi, kuinka tämä värähti kosketuksesta. Hän odotti, kunnes epäröivä käsi luisui pitkin hänen päätään, eikä pysähtynyt hiuksissa. Seuraavassa hetkessä nosti käsi hiljaa hänen kasvojaan ja hän katsahti Sipsun silmiin.
Tyttö hillitsi itsensä täydellisesti. Muuttaen asentoaan ikäänkuin sattumalta, asetti hän kyynärpäänsä mukavasti turkisläjälle ja järjesteli pukuaan.
Sillä tavoin oli mies kokonaan peitetty. Jälleen ikäänkuin sattumalta, kumartui tyttö miehen puoleen, niin että tämän täytyi hengittää tytön käsivarren ja rinnan välitse, ja päätään painaen asetti hän korvansa miehen huulille.
— Kun käy päinsä, lähde ulos asunnosta, — kuiskasi mies, — mene pitkin lunta myötätuuleen petäjien luo joen mutkassa. Siellä ovat koirani ja reki laitettuna matkakuntoon. Tänä yönä lähdemme Yukoniin ja koska matkustamme nopeasti, niin ota mukaasi koirat, jotka sattuvat tiellesi, ja tuo ne reen luo.
Sipsu pudisti kieltäen päätään, mutta hänen silmänsä loistivat riemusta: hän ylpeili siitä, että tämä mies osoitti niin suurta kiintymystä häneen. Mutta hän oli, kuten kaikki rotunsa naiset, luotu alistumaan miehen tahdon alle ja kun Hitchcock toisti "menkäämme" ja teki sen käskevällä äänensävyllä, niin vaikkakaan tyttö ei vastannut mitään, tiesi mies käskynsä olevan hänelle laki.