Hitchcock käski Sipsua ajamaan. Tämä huusi läpitunkevalla äänellä uu-u-uh, ja eläimet kiisivät eteenpäin kuin vimmastuneina tytön tuskin ehtiessä heittäytyä hyppelehtivään rekeen. "Voimat" olivat nähtävästi suuttuneita poppamieheen, koska hän sattui juuri tällä hetkellä olemaan tiellä. Etumainen koira sotkeutui lumikenkiin ja kaasi hänet, yhdeksän seuraavaa tallasivat hänet jalkoihinsa ja reki kulki hänen ylitseen. Mutta hän nousi nopeasti ja yö olisi saattanut loppua herra ties miten, ellei Sipsu olisi pitkällä piiskalla ehtinyt huitaista häntä silmien väliin. Senjälkeen siihen saapunut Hitchcock antoi hänelle sellaisen iskun, että hän vaivoin pääsi ryömimään jälleen tielle. Ja tämä alkuperäinen teologi kömpi päällikön asunnolle viisastuneena kokemuksesta, mikäli se koski valkoisen miehen nyrkin voimaa.
Kun hän kertoi tapahtuman neuvotellessaan toisten kanssa — oli hän hyvin suuttunut kaikkiin valkoisiin.
Valkoisten leirillä heräsi sillä välin ensiksi Sigmund.
— Nouskaa, laiskurit! Nouskaa! Ruoka on valmis ennenkuin saatte kengät jalkaanne.
Dave Wertz heitti päältään karhunnahkan, istuutui ja haukotteli.
Hawes ojenteli paljastaen ohuet käsivarsilihaksensa ja hieroi niitä.
— Haluaisin tietää, missä Hitchcock vietti tämän yön? — sanoi hän ottaen mokkasiininsa. Ne olivat kovat ja hän astui varovasti sukkasillaan tulen luo sulattaakseen niitä.
— Olipa hyvä, että hän lähti — lisäsi Hawes — vaikka hän olikin voimakas ja hyvä työmies.
— Niin. Hän piti vain vähän liiaksi käskemisestä. Se vika hänessä oli.
Sipsun asiat on huonosti. Miksikä Hitchcock niin huolehti tytöstä?
— En usko siinä olleen mitään vakavampaa. Periaate, ei muuta. Hän ajatteli, että se ei ollut oikein — ja tietystikään se ei ole oikein — mutta eihän se ole mikään syy, että meidän pitäisi sekaantua asiaan.