Ehkä mrs Saytherin hermostuneisuus johtui tästä; hän muutti usein asentoaan katsoakseen milloin ylös, milloin alas jokea, tahi jännittyneesti tähysteli synkkiä rantoja puoleksi peittyneine lisäjokien suineen. Kului tunnin verran ja venemiehet oli lähetetty laittamaan yöksi leiriä rannalle, mutta Pierre ja mrs jäivät paikoilleen.
— Kas, sieltä hän palaa, — sanoi Pierre kuiskaten pitkän hiljaisuuden jälkeen, katsellen kiinteästi ylös jokea.
Ruuhi airoineen, jotka loistivat vuoroin kummallakin puolella, solui virran mukana. Perässä näkyi miesolento ja keulassa nainen tahdikkaasti kumartuen aironvetojen mukaan.
Mrs Sayther ei huomannut naista, ennenkuin ruuhi tuli rantaan, mutta silloin tämän ainoalaatuinen kauneus kiinnitti hänen huomiotaan.
Tiukasti vartaloa ympäröivä pusero, hirvennahasta koristettuna mielikuvituksellisilla ompeleilla, vartalon kauniisti pyöristyvät ääriviivat ja silkkinen, kirkasvärinen, aistikkaasti sidottu liina tuskin peitti suunnatonta paljoutta sinisenmustia hiuksia.
Mrs Saytherin nopea katse liukui naisen kasvoille ja pysähtyi. — Kasvot olivat kuin pronssista valetut. Silmät, läpitunkevat, mustat ja suuret, tuskin huomattavan vinot, katsoivat rohkeasti suorien, kauniisti muodostuneiden kulmakarvojen alta. Posket, korkeine ja ulkonevine poskipäineen, olivat kalpeat ja laihat, mutta ilman pienintäkään merkkiä sairalaisuudesta ja suu ohuine huulineen osoitti hellyyttä ja voimaa.
Kasvoissa näkyi hyvin heikkoja jälkiä vanhasta mongolilaisesta verestä, ikäänkuin olisi se aikonut palata pitkien vuosisatojen kuljeskelemisen jälkeen alkuperäisiin rotuominaisuuksiinsa. Tätä vaikutusta vahvisti miellyttävä kotkannenä ohuine, liikkuvine sieramineen, ja kotkan viileys näytti antavan leiman ei vain kasvoille, vaan koko hänen olennolleen. Hän oli todellakin metsäläistyypin täydellisimmän kauneuden ilmestys, ja punaisten heimo voi katsoa onneksi, että sen keskuudessa, vaikkakin harvoin, useiden sukupolvien perästä, syntyy tällaisia ainutlaatuisia olentoja.
Syvin ja voimakkain aironvedoin tyttö yhdessä miehen kanssa nopeasti käänsi pienen veneen vasten virtaa ja laski varovasti rannalle. Seuraavassa hetkessä seisoi hän jo rantaäyräällä nostaen nuoran avulla neljänneksen äsken tapettua hirveä. Mies yhtyi häneen ja he vetivät ruuhen yhdessä maalle. Koirat tunkeilivat vikisten heidän ympärillään, ja kun tyttö lempeästi kumartui niiden puoleen, sattui miehen katse mrs Saytheriin, joka oli juuri noussut paikaltaan. Hän katsoi, hieroi silmiään, ikäänkuin ei uskoisi näkemäänsä, ja katsoi taas.
— Karen, — sanoi hän yksinkertaisesti lähestyen tätä ja ojentaen kätensä, — minä luulin näkeväni unta. Yhteen aikaan keväällä olin sokeana keväisestä lumesta ja siitä saakka ovat silmäni tehneet minulle useasti erilaisia tepposia.
Puna yhä kohosi mrs Saytherin poskille ja sydän löi tuskallisen kiivaasti; hän oli odottanut mitä hyvänsä, paitsi ei tätä rauhallisesti ojennettua kättä; mutta kadottamatta itsehillintäänsä hän pidättäytyi ja puristi sydämellisesti miehen kättä.