"Mitä tämä, miksi Kwaque ei ole mukana?" kysyi hän.
Epäselvää puheensorinaa kuului vastaukseksi joka suusta.
"Suu kiinni te kaikki!" käski Sheldon.
Hän puhui tylyn ankarasti eläytyen valkoisen miehen osaan, jonka on aina esiinnyttävä voimakkaana ja ylemmyytensä tuntevana.
"Babatani, puhu sinä!"
Babatani astui esiin ylpeänä erikoisasemastaan toverien joukossa.
"Gogoomy hän teki loppu Kwaquesta", selitti Babatani. "Hän otta häne pää ja juokse pois niin pirusti."
Lyhyesti ja ilman mielikuvituksen lentoa hän kertoi, miten murha oli tapahtunut, ja Sheldon ja Joan ratsastivat eteenpäin. Ruohistossa, jossa Joania vast'ikään oli ahdistettu, he tapasivat pienen kurttuisen miehen, jonka Joan oli ratsastanut kumoon. Hän kirskui ja irvisteli vanhaan tapaansa. Ratsu oli murskannut hänen toisen nilkkansa, ja sata yardia ryömittyään hän oli ymmärtänyt paon mahdottomaksi. Viimeinen työjoukkue, joka oli ollut raivaamassa maata aivan plantaasin rajalla, sai määräyksen kuljettaa hänet kotiin.
Mailin matkan päässä, missä karkulaisten jäljet kääntyivät suoraan pensaikkoihin päin, he löysivät Kwaquen ruumiin. Pää oli hakattu irti ruumiista ja viety pois, mutta Sheldon oli varma siitä, että ruumis oli Kwaquen. Hän oli ilmeisesti tehnyt vastarintaa, sillä paikalta, missä ruumis löytyi, lähti verisiä jälkiä.
Saavuttuaan tiheikköön heidän täytyi jättää hevoset. Papehara jätettiin niitä vartioimaan, sillä välin kuin Joan ja Sheldon muitten tahitilaisten seuraamina jatkoivat matkaa jalan. Polku kulki alaspäin rämeikön halki, jonka yli Berande-joki paikkapaikoin tulvi ja jossa murhamiesten punaiset jäljet yhtyivät krokotiilin jälkiin. Karkulaiset olivat ilmeisesti tavanneet pedon nukkumasta auringonpaisteessa ja viivytelleet tarpeeksi kauan ehtiäkseen hakata sen kappaleiksi. Tuossa haavoittunut mies oli istunut ja odottanut, kunnes muut olivat valmiit jatkamaan matkaa.