Tuntia myöhemmin, heidän kulkiessaan villisian polkua, Sheldon äkkiä pysähtyi. Veriset jäljet olivat päättyneet. Tahitilaiset ryntäsivät tiheikköön kummallekin puolelle tietä ja Utamin huudahdus ilmaisi pian heidän löytäneen jotain. Joan odotti, kunnes Sheldon palasi hänen luokseen.
"Se on Mauko", sanoi hän. "Kwaque oli haavoittanut häntä, ja hän ryömi tuonne kuolemaan. Nyt on siis kahden kohtalo tiedossamme. Mutta kymmenen on vielä jäljellä. Ettekö nyt usko saaneenne tästä tarpeeksi?"
Joan nyökäytti päätään.
"Ei tämä juuri ole miellyttävää", sanoi hän. "Palaan hevosten luo ja jään sinne teitä odottamaan."
"Mutta te ette voi lähteä yksin. Ottakaa kaksi miehistä mukaanne."
"Silloin jatkan mieluummin matkaa", sanoi Joan. "Olisi hullutusta heikentää takaa-ajojoukkoa, enkä minä ole ensinkään väsynyt."
Jäljet kääntyivät äkkiä oikealle, aivan kuin karkulaiset olisivat muuttaneet mieltä ja suunnanneet kulkunsa Balesunaa kohti. Mutta jäljet painuivat painumistaan oikealle ja lopulta näytti siltä, kuin ne olisivat aikoneet muodostaa silmukan, jonka solmukohta kaikesta päättäen oli sillä plantaasin rajalla, minne he olivat jättäneet hevoset. Heidän parhaillaan kulkiessaan tiheikössä, jossa ei mikään muu hievahtanutkaan kuin sametinhieno, kahdentoista tuuman pituinen perhonen, he kuulivat useita laukauksia.
"Kahdeksan", laski Joan. "Ja kaikki yhdestä aseesta. Se oli varmasti
Papehara."
He kiiruhtivat eteenpäin, mutta tullessaan paikalle he joutuivat ymmälle. Molemmat hevoset seisoivat paikoillaan liekaan sidottuina, ja Papehara kyykötti maassa rauhallisesti poltellen. Lähestyessään häntä Sheldon oli kompastua ruohikossa makaavaan ruumiiseen ja huomasi samassa toisenkin. Joan tunsi tämän. Se oli Cosse, Gogoomyn heimolainen, joka oli luvannut auringon laskettua ottaa kiinni Pirulle syötiksi aiotun sian.
"Huono onni, missie", tervehti Papehara pudistaen alakuloisesti päätään. "Vain kaksi. Minu ampu Gogoomy, mutta minu ampu ohi."