"Tämä mies olla sairas, häne vatsa käy ympäri", sanoi Binu-Charley osoittaen punga-pungalaista, jonka olkapäätä nuoli tuntia aikaisemmin oli raapaissut.
Mies istui maassa ja valitteli käsivarret koukistettujen polvien ympäri kiedottuina, pää riipuksissa ja tuskissaan huojuen edestakaisin. Myrkytystä peläten Sheldon oli heti avannut haavan ja ruiskuttanut siihen puhdistavaa ainetta, mutta varokeinosta huolimatta olka pöhöttyi nopeasti.
"Viemme hänet Tudorin piilopaikkaan", sanoi Joan. "Kävely pitää hänen verensä liikkeellä ja hajoittaa myrkyn. Adamu-Adam, pidä huoli tästä miehestä. Ehkä hän tahtoo nukkua. Silloin sinä ravistat hänet hereille. Jos hän nukkuu, niin hän kuolee."
He edistyivät nyt nopeammin, sillä Binu-Charley asetti vangitun bushmannin edelleen ja pakotti hänet puhdistamaan polun ansoista. Kerran tien tehdessä äkkimutkan, jossa miehen olka ei voinut olla hipaisematta lehväseinämää, bushmanni hyvin huolellisesti työnsi lehvät syrjään ja paljasti teräväkärkisen peitsen, joka oli niin asetettu, että ohikulkijan täytyi saada ainakin ilkeä naarmu.
"Helkutti", sanoi Binu-Charley, "tämä kärki olla paha."
Hän otti peitsen käteensä, tutki sitä tarkasti ja teki äkkiä kädellään liikkeen, ikäänkuin olisi aikonut pistää sillä bushmannia rintaan. Hän teki sen vain leikillään, mutta bushmanni hypähti kauhistuneena taaksepäin. Ase oli epäilemättä myrkytetty, ja tämän jälkeen Binu-Charley kantoi sitä uhkaavasti bushmannin selän takana.
Aurinko laski lännessä kohoavan mahtavan vuorenhuipun taakse, ja metsässä syntyi aikainen, kauan kestävä hämärä. Retkikunta jatkoi vaivalloista vaellustaan tässä turman metsässä, tässä kammottavan salaperäisyyden, nopean, äänettömän ja kaamean kuoleman, eläimellisen intohimon, alhaisen vaiston, vielä alkulimassa rypevän ihmiselämän, rappeutuneen ja rajattoman raakalaisuuden tyyssijassa. Ei ainoakaan tuulenhenkäys antanut eloa synkälle hiljaisuudelle, ja ilma oli ummehtunut, kostea ja tukahduttavan kuuma. Hiki tihkui lakkaamatta matkamiesten ruumiista, ja heidän sieraimissaan tuntui mätänevien kasvien ja mustan, hedelmällisyyttään kihelmöivän mullan raskas tuoksu.
Binu-Charleyn osoittamalla paikalla he kääntyivät syrjään polulta, jota olivat kulkeneet, ja tulivat milloin ryömien nelinkontin kosteassa, mustassa sohjossa, milloin pujahdellen ja kiipeillen tiheikköjen läpi kymmenkunta jalkaa maanpinnan yläpuolella suunnattoman suuren banian-puun luo. Se oli puolen acren laajuinen ja muodosti aarniometsän syvyyteen oman tiheikkönsä, vielä läpipääsemättömämmän kuin muu metsä. Sen synkästä pimennosta kuului särkynyt, laulava miehen ääni.
"Kuulkaa, iso master ei vielä kuollut."
Laulu taukosi, ja heikko ääni kysyi sisältä: "Kuka siellä?" Joan vastasi, ja sitten ääni selitti: