Hänen sanansa kuuluivat niin käsittämättömiltä, että Joan äkkiä käännähti katsomaan, mikä oli herättänyt hänen huomionsa — ja näki aivan silmäinsä edessä Gogoomyn. Ainakin Gogoomyn pään — se se oli tuo tumma esine, jonka he olivat nähneet riippuvan savussa. Se oli vielä aivan näköisensä, savustus oli vast'ikään alkanut, ja vaikka silmät olivat ummessa, saattoi Joan tuossa hirvittävässä kappaleessa, joka heilahteli savupyörteessä, vielä huomata kaiken sen juron kauneuden ja eläimellisen voiman, jonka hän kerran oli niissä pannut merkille.
Joanin kauhu ei vähentynyt hänen nähdessään miten punga-pungalaiset suhtautuivat asiaan. He olivat silmänräpäyksessä tunteneet pään ja samassa purskahtaneet sydämelliseen nauruun, jonka jälkeen he kimakoilla äänillään olivat alkaneet lausua toisilleen ajatuksiaan näyn johdosta. Gogoomyn loppu oli heistä hauska pila. Hänen karkausyrityksensä oli käynyt hullusti. Hän oli leikkinyt leikin loppuun ja hävinnyt. Ja mikä olisi ollut lystikkäämpää kuin että bushmannit sitten söivät hänet suuhunsa? Tämä oli hauskin tapahtuma, mikä moniin aikoihin oli heille sattunut. Eikä se heidän mielestään ollut missään suhteessa tavaton eikä oudostuttava. Gogoomy oli kulkenut bushmannin elämänkierroksen päästä päähän. Hän oli itse katkonut päitä, ja nyt toiset olivat ottaneet hänen päänsä. Hän oli syönyt ihmisiä ja lopulta itse joutunut ihmissyöjien käsiin.
Punga-pungalaisten nauru vaikeni, ja he katselivat näytelmää kiiluvin silmin ja ahnein ilmein. Tahitilaisista näky sitävastoin oli ilmeisesti vastenmielinen, ja Adamu-Adam pudisti hitaasti päätään ja murahteli ilmaisten siten inhoaan. Joan oli ärtynyt. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, mutta kummassakin poskessa paloivat punaiset täplät. Vastenmielisyys oli väistynyt vihan tieltä, ja hän oli ilmeisesti kostonhimoisella tuulella.
Sheldon naurahti.
"Ei teidän kannata olla vihainen", sanoi hän. "Älkää unohtako, että hän katkaisi Kwaquen pään ja söi toverinsa, joka oli karannut hänen kanssaan. Sitäpaitsi hän oli syntynyt tähän kohtaloon. Hänet syötiin samasta kaukalosta, josta hän itse oli syönyt."
Joan katsahti häneen, ja hänen vapisevat huulensa avautuivat vastatakseen.
"Älkääkä unohtako", lisäsi Sheldon, "että hän oli päällikön poika ja että hänen port-adamsilaiset heimolaisensa epäilemättä tahtovat saada valkoisen miehen pään korvaukseksi."
"Tämä on kaikki niin hirmuista ja niin naurettavaa", sanoi Joan viimein.
"Ja niin — romanttista", jatkoi Sheldon ovelasti.
Joan ei vastannut, vaan kääntyi poispäin, mutta Sheldon tiesi, että nuoli oli osunut.