Muitakin, kokonaan kuivettuneita ja savustuneita päitä oli huoneessa yllinkyllin, mutta kahta poikkeusta lukuunottamatta niiden omistajat olivat olleet mustaihoisia. Tällaista metsästystä siis harjoitettiin tuossa pimeässä turman metsässä, ajatteli Sheldon niitä nähdessään. Niin tukahduttava kuin huoneen ilma olikin, ei hän kuitenkaan malttanut olla pysähtymättä erään Binu-Charleyn löydön eteen.
"Minu tiedä musta Mary, minu tiedä valkoinen Mary", sanoi Binu-Charley.
"Minu ei tiedä tämä Mary. Mikä häne nimi?"
Sheldon katsoi hänen osoittamaansa päätä. Se oli vanha, kurttuinen ja mustunut monen vuoden savustuksesta "pirun pahassa talossa", mutta ei kuitenkaan ollut epäilemistäkään siitä, että nuo kuivettuneet muumiomaiset kasvot olivat olleet kiinalaisen. Miten tuo pää oli tullut tänne, oli arvoitus. Se oli naisen pää, eikä Sheldon koskaan ollut kuullut kiinatarta mainittavan Salomonin-saarten historian yhteydessä. Korvissa riippui kahden tuuman pituiset korvarenkaat, ja kun binulainen Sheldonin kehoituksesta hankasi pois paksun savu- ja likakerrostuman, ilmaantui hänen sormiensa alta loistavan vihreää nefriittiä, hohtavia helmiä ja lämpimän punertavaa Itämaan kultaa. Toinen pää, joka sekin oli otettu kauan sitten, oli valkoisen miehen, kuten tuuheat, kurttuiselle ylähuulelle kaartuvat vaaleahkot viikset kyllin selvästi todistivat. Ja Sheldon mietti, kukahan unohdettu helmenpyydystäjä tai santelipuunkauppias oli saanut luovuttaa tämän julman voitonmerkin.
Käskettyään Binu-Charleyn ottaa pois korvarenkaat ja annettuaan Punga-Pungan miesten tehtäväksi kantaa ulos vanhan tulenhoitajan Sheldon lähti majasta ja sytytti sen palamaan. Pian jok'ainoa rakennus loimusi iloisesti, ja vanha tulenhoitaja istui eteensä tuijottaen ulkona päivänpaisteessa nähden kylänsä palavan poroksi. Ylempänä olevilta vuorilta, missä ilmeisesti oli muita kyliä, kuului rumpujen räminää ja hurjaa sotatorvien toitotusta, mutta Sheldon arveli, ettei hänen pienine joukkoineen kannattanut uskaltautua edemmäksi. Sitäpaitsi hänen tehtävänsä oli jo täytetty. He olivat löytäneet kaikki Tudorin retkikunnan jäsenet. Ja heillä oli vielä edessään pitkä, synkkä paluumatka pääkallonpyytäjien maasta. Vapautettuaan molemmat vankinsa, jotka katosivat tiehensä kuin säikähtyneet hirvet, he siis painalsivat jyrkkää polkua alas höyryävään tiheikköön.
Joan, joka vielä oli näkemästään kiihdyksissä, kulki alakuloisesti ääneti Sheldonin edellä. Puolen tuntia kuljettuaan hän kääntyi Sheldonin puoleen ja sanoi heikosti hymyillen:
"En luule, että minun enää koskaan tekee mieleni lähteä pääkallonpyytäjien luo. Tämä on seikkailua, tiedän sen, mutta hyvääkin voi joskus saada enemmän kuin tarpeeksi. Tästälähin tyydyn ratsastelemaan plantaasin mailla ja ehkä joskus pelastamaan toisen 'Marthan'. Mutta Guadalcanarin bushmannien ei tarvitse pelätä, että minä uudestaan tulen heidän rauhaansa häiritsemään. Tulen kuukausimääriä näkemään pahoja unia, tiedän sen varmasti. Huh, noita petoja, noita hirviöitä!"
Samana iltana he asettuivat leiriin Tudorin banian-puun alle. Vaikka tämä olikin toipumaan päin, täytyi häntä kuitenkin kantaa paareilla. Punga-pungalaisen ajettunut olkapää parani hitaasti, mutta Arahu ontui yhä vielä okaan myrkyttämää jalkaansa.
Kahden päivän kuluttua he saapuivat Carliin, missä veneet odottivat, ja saapuivat Berandelle kolmantena päivänä puolenpäivän aikaan kiidettyään virtaa ja koskia alas. Joan irroitti huoahtaen revolverivyönsä ja ripusti sen huoneen naulaan, ja Sheldon, joka oli pysytellyt lähettyvillä vain saadakseen nähdä hänen suorittavan tuon asiaankuuluvan kotiintulotoimituksen, huoahti hänkin helpotuksesta. Mutta kotiintulo ei tuottanut hänelle pelkkää iloa, sillä Joan ryhtyi heti Tudoria hoitamaan ja oleskeli hyvin paljon kuistilla, missä sairas lepäili riippumatossa moskiittoverkon alla.
XXVI.
Kallista aikaa hukkaan.