Sheldonin mieleen iski ajatus, että Tudorin hurjat seikkailut kaikissa maan äärissä olivat varmaan jotakin erikoista. Tarvittiin juuri hänen luontoisensa mies — mies, joka kykeni tyrkyttämään kaksintaistelun kahdennenkymmenennen vuosisadan järjestettyihin oloihin — löytämään tuollaisia hurjia seikkailuja.
"Vain yksi mahdollisuus on olemassa, joka voisi saada minut luopumaan vaatimuksestani", jatkoi Tudor. "Minun sanani eivät loukkaa teitä, sen tiedän. Siihen olette liian välinpitämätön tai liian pelkuri tai kumpaakin. Mutta voisin kertoa teille, mitä Tulagissa jutellaan, se olisi kidutusta, eikö totta? Voin kertoa, mitä he siellä arvelevat siitä, että te ja tämä nuori neitonen täällä hoitelette plantaasia muka yhtiökumppanuuden turvissa."
"Vaiti!" huusi Sheldon, sillä toinen alkoi taas värähdellä hänen silmissään. "Te tahdotte kaksintaistelua. Olkoon menneeksi." Sitten hänen terve järkensä ja vastenmielisyytensä kaikkea naurettavaa kohtaan jälleen pääsivät voitolle, ja hän lisäsi: "Mutta tämähän on järjetöntä, mahdotonta."
"Joan ja Davidko yhtiökumppaneita, mitä? Vai yhtiökumppaneita", alkoi Tudor toistella kerran toisensa jälkeen ilkkuvalla ja halveksivalla äänellä.
"Pysykää taivaan nimessä vaiti ja käyköön niinkuin tahdotte", huudahti Sheldon. "En ole ikinä nähnyt toista hullua, joka niin itsepäisesti pitäisi kiinni hullusta päähänpistostaan. Millainen kaksintaistelu tästä sitten tulee. Sekundantteja ei ole. Mitä aseita käytämme?"
Silmänräpäyksessä Tudor jätti pirullisen apinoimisensa sikseen ja oli jälleen kylmäverinen, tyyni maailmanmies.
"Minä olen usein ajatellut, että tavallisesti käytännössä oleva kaksintaistelu ei vastaa kaksintaisteluihannetta", sanoi hän. "Olen taistellut useita sellaisia."
"Siis ranskalaisia", keskeytti Sheldon.
"Sanokaa niitä vaikka siksi. Mutta palatkaamme ihanteelliseen kaksintaisteluun. Minun käsitykseni mukaan se olisi seuraavanlaatuinen. Ei sekundantteja tietysti eikä katselijoita. Muita ei tarvita kuin molemmat päähenkilöt. Heillä olkoon oikeus käyttää mitä aseita haluavat revolvereista ja pistooleista konekivääreihin ja pommeihin asti. He asettuvat mailin matkan päähän toisistaan ja lähtevät liikkeelle toisiaan kohti käyttäen hyväkseen piilopaikkoja, peräytyen, tehden kierroksia, käyttäen sotajuonia — kaikki on sallittua. Päähenkilöitten on lyhyesti sanoen metsästettävä toisiaan…"
"Aivan kuin kaksi villiä intiaania?"