He astuivat yhdessä portaita alas ja pihamaan poikki rantaan, missä kääntyivät selin toisiinsa, ja kumpikin lähti määräpaikkaansa kohti pyssy kädessä. Tudor vaelsi Berandea, Sheldon Balesunaa kohti.
XXVII.
Uudenaikainen kaksintaistelu.
Sheldon oli tuskin ehtinyt Balesunan rannalle, kun hän kuuli kaukaa epäselvän pyssynlaukauksen. Hän tiesi, että Tudor siten antoi merkin siitä, että hän oli ehtinyt Berande-joelle ja lähtenyt takaisinpäin. Sheldon laukaisi pyssynsä vastaukseksi ja lähti hänkin kulkemaan takaisinpäin. Hän kulki kuin unessa pysytellen hajamielisesti rannan aukealla. Koko juttu oli niin järjetön, että hänen täytyi ponnistaa ajatuksiaan uskoakseen sen todeksi. Hän toisti mielessään äskeisen keskustelunsa Tudorin kanssa ja koetti siitä löytää jonkin järkevän syyn nykyiseen toimintaansa. Hän ei tahtonut surmata Tudoria. Se, että tuo mies oli ollut väärällä tiellä kosiskellessaan Joania, ei antanut hänelle, Sheldonille, oikeutta riistää hänen henkeään. Mistä sitten oikeastaan oli kysymys? Olihan tosin Tudor sitten lausunut loukkaavia huomautuksia Joanista, ja hän oli iskenyt hänet maahan. Mutta eihän Tudorin tämän takia olisi tarvinnut koettaa saada häntä hengiltä.
Tällä tavoin hän oli kulkenut neljänneksen kumpaisenkin joen välimatkasta, kun hänelle äkkiä selvisi, ettei Tudor ollutkaan rannalla. Ei tietystikään. Hän kulki — sopimuksen ehtoja noudattaen — kookospalmujen turvissa. Sheldon poikkesi äkkiä vasemmalle pyrkien hänkin niiden suojaan, kun heikko pyssynpamahdus kuului hänen korviinsa. Melkein samassa luoti, joka oli osunut kovaan hiekkaan noin sadan jalan päässä hänestä, kimmahti takaisin ja lensi vinkuen vielä jonkun matkaa eteenpäin. Sheldonille selvisi, että tämä kaikki, niin järjetöntä ja epätodellista kuin se olikin, sittenkin oli täyttä totta. Tuo luoti oli tarkoitettu häntä varten. Mutta vieläkin sitä oli vaikea uskoa. Hän katsoi tuttua maisemaa ja merta, jonka pinnan heikko, mutta tasainen tuulenhenki sai väräjämään. Tulagin suunnalta hän saattoi nähdä kuunarin valkoiset purjeet; se kulki tuulta vastaan suoraan Berandea kohti. Rannalla oli hevonen laitumella, ja Sheldon tuumi huolettomasti, missähän muut olivat. Hänen katseensa sattui koprankuivauspaikalta kohoavaan savuun ja harhaili parakkien, työkaluvajojen, venehuoneitten ja bangalon yli jääden lopulta lepoon tavattuaan Joanin pienen ruohomajan pihamaan nurkassa.
Hän pysytteli nyt puitten suojassa ja kulki taas neljännesmailin eteenpäin. Jos Tudor olisi kulkenut samaa vauhtia, niin heidän olisi pitänyt kohdata toisensa tällä paikalla, mutta Sheldon päätteli, että toinen oli kulkenut kiertoteitä. Vaikeinta oli nyt saada selville, missä hän oli. Puut seisoivat suorissa riveissä, jotka muodostivat suoran kulman keskenään, eikä Sheldon voinut nähdä muuta kuin yhden kapean käytävän kerrallaan. Hänen vastustajansa saattoi tulla seuraavaa tai sitä seuraavaa kujannetta myöten, oikealta tai vasemmalta. Hän saattoi olla sadan jalan tai puolen mailin päässä. Sheldon astuskeli hitaasti eteenpäin ja tuli siihen johtopäätökseen, että vanha tavallinen kaksintaistelu oli paljon yksinkertaisempi ja helpompi kuin tämä pitkällinen piilosilla-olo. Hänkin koetti kiertää sivullepäin toivoen, että he siten ehkä tapaisivat toisensa, mutta näkemättä vilaustakaan Tudorista hän lopulta tuli vastaraivatulle kentälle, jolla istutetut nuoret, miehen vyötäisiin ulottuvat puut tarjosivat hyvin vähän suojaa ja vielä vähemmän piilopaikkoja. Juuri hänen astuessaan ensi askelta aukeamalle pamahti pyssy hänen oikealla kädellään. Hän ei kuullut luodin suhahdusta sen lentäessä ohi, mutta huomasi sensijaan, miten se osui kauempana kasvavan palmun runkoon.
Hän kiiruhti takaisin suurempien puitten suojaan. Kahdesti hän oli antautunut vaaralle alttiiksi ja kahdesti oli häntä ammuttu, mutta hänen itsensä ei ollut onnistunut vilaukseltakaan nähdä vastustajaansa. Hänen vihansa alkoi hitaasti yltyä. Hiton epämiellyttävää, tuumi hän, tämä alituinen maalitauluna oleminen. Niin turhanpäiväistä kuin kaikki oikeastaan olikin, oli se sittenkin vakavaa leikkiä, jossa oli kysymys elämästä ja kuolemasta. Ei ollut mitään mahdollisuutta välttää kuolettavaa luotia, ei voinut ampua ilmaan ja siten päästä koko jutusta, kuten vanhanaikaisessa kaksintaistelussa. Tätä ajometsästystä täytyi jatkaa, kunnes jompikumpi oli saanut toisen ammutuksi. Ja jos toinen jätti käyttämättä mahdollisuuden saada toinen surmatuksi, niin toisen mahdollisuudet surmata hänet itsensä siitä vain kasvoivat. Siitä ei voinut erehtyä. Tudor oli ollut aika viekas paholainen ehdottaessaan tämänlaatuista kaksintaistelua, päätteli Sheldon alkaen varovaisesti pyrkiä viimeisen laukauksen suuntaan.
Hänen tullessaan paikalle, jolta se oli ammuttu, oli Tudor kadonnut, ja vain hänen jalkainsa jäljet olivat osoittamassa hänen tietään plantaasin sisäosiin päin.
Kerran, kymmenen minuuttia myöhemmin, hän vilaukselta näki Tudorin sadan yardin päässä hänen kulkiessaan saman kujanteen poikki kuin hän itse, mutta päinvastaiseen suuntaan. Hän oli heittämäisillään pyssynsä olkaa vasten, mutta samassa Tudor oli poissa. Pikemminkin äkillisen mielijohteen voimasta kuin minkään tuloksen toivossa ja samalla pilkallisesti hymähtäen itselleen Sheldon nosti automaattisen pistoolinsa ja ampui kahdessa sekunnissa kahdeksan laukausta puiden lomitse siihen suuntaan, minne Tudor oli kadonnut. Toivoen, että hänellä olisi haulikko, Sheldon istuutui maahan muutaman puun taa, asetti uuden panossarjan pistooliin, veti patruunan piippuun, työnsi varmuuslaitteen paikoilleen ja täytti jälleen tyhjän kotelon.
Ei kestänyt kauankaan, ennenkuin Tudor koetti samaa keinoa häntä vastaan. Luoteja sateli räiskien hänen ympärilleen kuin sadepisaroita ankaran rajuilman raivotessa; ne osuivat läiskähdellen palmujen runkoihin tai kimmahtivat takaisin ja lensivät vinkuillen hänen ohitseen. Viimeinen luoti kimmahti ensin yhdestä, sitten toisesta puusta, antoi menetettyään sitten suurimman osan vaikutusvoimaansa Sheldonille kovan iskun otsaan ja putosi hänen jalkainsa juureen. Silmänräpäyksen ajan hän oli puolikuuro, mutta huomasi tarkemmin tutkiessaan, ettei luoti ollut häntä pahoin vahingoittanut. Ainoa vamma, jonka se oli aikaansaanut, oli epämiellyttävä mustelma, joka pian paisui kyyhkysenmunan kokoiseksi.