Metsästys jatkui. Kerran tullessaan bangalon läheisen metsikön laitaan hän näki palvelijain ja kokin seisovan takakuistilla ja vilkuilevan uteliaasti metsään päin jutellen ja naureskellen keskenään omituisilla kimakoilla äänillään. Toisen kerran hän kohtasi työmiesryhmän, joka kuokki maasta rikkaruohoja. He kiinnittivät tuskin mitään huomiota hänen tuloonsa, vaikka hyvin tiesivät, mitä oli tekeillä. Ei ollut heidän asiansa, että nämä käsittämättömät valkoiset miehet olivat metsässä koettaen tappaa toisensa. Ja vaikka he olisivatkin olleet huvitettuja asiasta, niin he parhaansa mukaan salaisivat sen Sheldonilta. Hän käski heitä jatkamaan perkaustyötään metsikön etäisimmässä kolkassa ja jatkoi Tudorin takaa-ajoa.
Väsyneenä loppumattomaan kiertokulkuun Sheldon uudestaan koetti kulkea suoraan vihollista kohti. Mutta tämä oli liian viekas. Käyttäen hyväkseen Sheldonin uhkarohkeutta hän ampui muutaman laukauksen häntä kohti ja hiipi sitten tiehensä muuttaen alituisesti kulkunsa suuntaa. Tunnin ajan he tällä tavoin kiertelivät ja kaartelivat ja risteilivät edestakaisin ja ympäri ja metsästelivät toinen toistaan riveihin istutettujen palmujen keskellä. Silloin tällöin he hetkiseksi näkivät toisensa vilaukselta ja ampuivat umpimähkäisiä, tuloksettomia laukauksia. Erään puun takana kasvavassa korkeassa ruohikossa Sheldon huomasi Tudorin istuneen savuketta polttaen. Ruoho oli painunut maahan siltä kohden, missä hän oli istunut. Toisella puolella oli savukkeenpätkä ja puoleksipalanut tulitikku, jolla hän oli sytyttänyt sen. Hänen edessään oli siellä täällä kiiltäviä metallisiruja. Sheldon tiesi, mitä ne merkitsivät. Tudor oli siinä veistänyt teräsvaippaisia kuuliaan, halkaissut tai katkaissut niiden kärjet, että ne aiheuttaisivat vaarallisemman haavan — sanalla sanoen, tehnyt niistä noita inhoittavia dum-dum-kuulia, joiden käyttö on kielletty nykyaikaisessa sodankäynnissä. Sheldon tiesi nyt, miten hänen kävisi, jos Tudorin kuula osuisi hänen ruumiiseensa. Se tekisi vain pienen reiän siihen kohtaan, mistä se tunkeutuisi ruumiiseen, mutta reikä, josta se tulisi ulos, olisi teevadin kokoinen.
Hän päätti jättää jahdin sikseen ja laskeutui ruohikkoon istumaan. Oikealla ja vasemmalla hänellä oli turvanaan palmurivit ja kumpaankin suuntaan laaja näköala pitkin käytäviä. Sitä hän voi pitää silmällä. Tudor saisi nyt tulla hänen luokseen, muuten tämä leikki ei milloinkaan loppuisi. Hän pyyhkäisi hien otsaltaan ja sitoi nenäliinan kaulaansa suojellakseen itseään kiusallisilta hyttysiltä, jotka väijyskelivät ruohikossa. Koskaan ei seikkailu-käsite ollut tuntunut hänestä niin vastenmieliseltä kuin nyt. Joanista cowboy-hattuineen ja pitkäpiippuisine Colt-revolvereineen oli jo ollut harmia yllin kyllin, ja sitten tuli vielä tämä toinen seikkailun tavoittelija, joka ei saanut sitä tarpeeksi ennenkuin oli saanut rauhaarakastavan plantaasinviljelijän väkisin taivutetuksi mielettömään ja naurettavaan raakalaiskaksintaisteluun. Jos kukaan koskaan on antanut seikkailujen kuulla kunniansa, niin Sheldon teki sen istuessaan hiki päässä ja taistellen hyttysiä vastaan ruohikossa, johon ei ainoakaan tuulenhenki osunut, samalla tarkoin pitäessään silmällä käytävää kumpaankin suuntaan.
Sitten Tudor tuli. Sheldon katsoi sattumalta oikeaan suuntaan sillä hetkellä, jolloin hän ilmestyi näkyviin. Tudor vilkaisi nopeasti käytävää pitkin kummallekin sivulleen, ennenkuin astui esiin. Puolitiehen päästyään hän pysähtyi nähtävästi kahden vaiheilla, mihin suuntaan jatkaa matkaa. Hän oli oivallinen maali seisoessaan vastapäätä piiloutunutta vihollistaan kahdensadan yardin matkan päässä hänestä. Sheldon tähtäsi suoraan hänen rintaansa, mutta malttoi mielensä ja käänsi pyssyn hänen oikeata olkapäätään kohden. Ajatellen: "tämän jälkeen hän ei kykene jatkamaan taistelua", hän painoi liipaisinta. Kuulalla olisi ollut tarpeeksi voimaa lävistämään miehen ruumiin mailin matkan päästä, ja se osui Tudoriin niin rajusti, että hän sen sysäyksestä kieppui jonkun kerran ympäri ja lopulta kaatui maahan.
"Toivottavasti en sentään ottanut sitä veijaria hengiltä", mutisi
Sheldon ääneensä, hypähti jaloilleen ja juoksi Tudorin luo.
Mutta hänen päästyään satasen askelta lähemmäksi Tudor karkoitti kaikki sensuuntaiset epäilykset. Hän oli ottanut aseen vasempaan käteensä ja laski automaattisesta pistoolistaan rajun kuulasateen Sheldonia kohti. Tämä peräytyi puunrungon taa, laski laukaukset ja kun kahdeksas oli pamahtanut, ryntäsi hän haavoittuneen luo. Hän tempasi pistoolin hänen kädestään ja laskeutui polvilleen hänen päälleen saadakseen hänet pysymään alallaan.
"Pysykää hiljaa", sanoi hän. "Te olette nyt minun vallassani, niin ettei teidän kannata vastustella."
Tudor koetti yhä vielä tehdä vastarintaa ja työntää Sheldonia kauemmaksi.
"Pysykää hiljaa, sanon minä", käski Sheldon. "Minä olen tyytyväinen tähän ratkaisuun, eikä teilläkään ole muuta neuvoa. On siis paras, että nyt heti antaudutte ja tunnustatte leikin loppuneeksi."
Tudor heitti vastenmielisesti vastarinnan sikseen.