Sheldon yritti nousta, pääsi puoleksi ylös tuolistaan, mutta vaipui avuttomana takaisin. Hän hämmästyi nähdessään, miten jättiläiskokoisina nuo kaksi miestä näkyivät naisen takaa. He olivat varmasti kuuden jalan pituiset ja tanakat ruumiinrakenteeltaan. Tällaisia miehiä hän ei ollut koskaan nähnyt näillä mailla. He eivät olleet mustia niinkuin salomoninsaarelaiset, vaan vaaleanruskeita iholtaan; heidän piirteensä olivat suuremmat, säännöllisemmät ja kauniimmatkin.
Nainen — tai oikeammin sanoen nuori tyttö, mikäli hän ulkonäöstä saattoi päättää — astui parvekkeen poikki häntä kohti. Molemmat miehet pysähtyivät uteliaasti ympärilleen katsellen odottamaan portaitten juureen. Hän näki, että tyttö oli vihainen. Hänen harmaat silmänsä liekehtivät ja huulensa vapisivat. "Kiivas luonto", tuumi Sheldon. Mutta silmät saivat hänet aivan ymmälle. Hän tuli siihen johtopäätökseen, etteivät ne sittenkään olleet harmaat, tai ainakaan vain harmaat. Ne olivat suuret ja kaukana toisistaan ja katsoivat häneen korkean, tasaisen otsan alta. Hänen kasvonsa muistuttivat korkokuvaa, niin puhtaat olivat niiden piirteet. Lisäksi hänessä oli muutakin, mikä hämmästytti Sheldonia — cowboy-hattu, painavat, ruskeat hiuspalmikot ja pitkäpiippuinen Colt-revolveri, joka riippui tupessaan hänen vyöllään.
"Kaunista vieraanvaraisuutta, eipä voi muuta sanoa", tervehti tyttö. "Vieraathan saavat joko uida maihin tai hukkua juuri pihamaanne edustalle."
"Minä — minä pyydän anteeksi", sopersi Sheldon ja ponnisti kaikki voimansa päästäkseen seisomaan.
Mutta jalat pettivät, ja tuntien ikäänkuin tukehtuvansa hän alkoi vaipua lattialle. Hän tunsi laimeata tyydytystä havaitessaan tytön silmissä huolestuneen ilmeen; sitten kaikki musteni, ja samassa hetkessä hänen mieleensä välähti ajatus, että hän nyt viimein ensi kerran elämässään pyörtyi.
Hän heräsi siihen, että isoa kelloa soitettiin, avasi silmänsä ja huomasi makaavansa vuoteellaan huoneessaan. Hän katsahti kelloon ja näki, että se oli kuusi; huoneeseen tunkeutuvien auringonsäteiden suunnasta hän arvasi, että oli aamu. Hän tiesi, että jotain kiusallista oli tapahtunut, mutta ei voinut saada sitä palaamaan mieleensä. Sitten hän näki Stetson-hatun riippuvan seinällä ja sen vieressä täyden patruunavyön ja pitkäpiippuisen 38 kaliberin Colt-revolverin. Vyön hoikka ympärys juorusi, että omistaja oli nainen, ja äkkiä Sheldon muisti edellisenä päivänä näkemänsä valaanpyyntiveneen ja harmaat silmät, jotka olivat säihkyneet korkean otsan alta. Tuo nainen oli varmaan äsken soittanut kelloa. Plantaasin hoito lukemattomine huolineen syöksyi äkkiä Sheldonin mieleen. Hän nousi istualleen vuoteessaan ja tarttui tukea etsien seinään.
Hän istui yhä samassa asennossa taistellen pyörrytystä vastaan, kun hän äkkiä kuuli tuon naisen äänen.
"Heti makuulle jälleen, sir!" sanoi hän.
Ääni oli varma ja ankara; huomasi, että se oli tottunut komentamaan. Samassa tytön toinen käsi pakotti hänet laskeutumaan takaisin tyynylleen toisen tukiessa häntä takaapäin.
"Te olette ollut tainnoksissa neljäkolmatta tuntia", hän jatkoi, "ja minä olen hoitanut teitä. Kun minä annan luvan, niin saatte nousta, mutta ette sitä ennen. Mitä lääkettä olette ottanut? Kiniiniäkö? Tässä on kymmenen graania. Kas niin! Teistä tulee kyllä hyvä potilas."