Tytön silmät salamoivat aivan kuin edellisenä päivänä, ja Sheldon näki taas käskevän ilmeen hänen kasvoillaan.
"En ikimaailmassa! Minun mieheni ovat kunnollista väkeä. Olen käynyt katsomassa teidän kehnoja työväenasuntojanne ja nähnyt heidän syövän. Hyi! Perunoita! Ei mitään muuta kuin perunoita! Ei edes suolaa! Ei mitään! Vain perunoita! Ehkä minä erehdyin, mutta sen käsityksen sain heidän puheestaan, etteivät he koskaan saa mitään muuta ruokaa. Kaksi ateriaa päivässä ja jok'ainoa päivä viikossa pelkkiä perunoita."
Sheldon nyökäytti päätään.
"Sellaista ruokaa minun mieheni eivät kärsisi päivääkään, puhumattakaan viikkokausista. Missä avain on?"
"Riippuu tuossa vaatenaulassa kellon alapuolella."
Sheldon ei paljoakaan vastustellut, mutta avainta ottaessaan tyttö kuuli hänen sanovan:
"Säilykkeitä neekereille, sepä vasta jotakin!"
Tällä kertaa tyttö suuttui todenteolla. Veri syöksähti hänen poskiinsa, ja hän kääntyi Sheldonin puoleen.
"Minun mieheni eivät ole neekereitä. Mitä pikemmin opitte ymmärtämään sen, sitä parempi meidän tuttavuudellemme! Ja mitä säilykkeisiin tulee, niin minä kyllä maksan kaiken, mitä he syövät. Älkää olko huolissanne siitä. Se ei ole teille terveellistä. Ja minä en aio viipyä kauemmin kuin on välttämätöntä — juuri tarpeeksi kauan saadakseni teidät jaloillenne. Sillä minä en tahdo lähteä tieheni tuntien jättäneeni valkoisen miehen avuttomana oman onnensa nojaan."
"Te olette amerikkalainen, eikö totta?"