"Mutta kun varkaat sitten joutuivat riitaan keskenään, niin aloin saada vihiä asiain tilasta. Eräs noista petkutetuista petkuttajista tuli pimeän tultua minun luokseni ja kertoi tosiasioita, näytti numeroita ja vakuuttavia todistuksia. Tiesin, että oikeuteen vetoaminen olisi vienyt minulta loputkin omaisuudestani. Tuomarit ottivat vastaan lahjoja niinkuin kaikki muutkin. Mutta aivan toimettomana en sentään antanut kaiken tapahtua. Eräänä pimeänä yönä menin Ericsenin asuntoon. Minulla oli sama revolveri, joka minulla on täälläkin, ja pakotin hänet pysymään vuoteessaan sen aikaa, kun tein kotitarkastuksen. Hiukan yli yhdeksäntoistatuhatta frangia vein sieltä mennessäni. Hän ei koskaan valittanut poliisille eikä palannut laivaan. Muut rosvot vain nauroivat minulle ja tekivät minusta pilkkaa. Siellä oli pari amerikkalaista, ja he neuvoivat minua olemaan ryhtymättä oikeudenkäyntiin, ellen tahtonut jättää laivaanikin rosvoille.
"Sitten minä hankin saksalaisen perämiehen Uudesta-Seelannista. Hänellä oli kapteenin todistukset ja häntä puhuteltiin sillä nimellä, mutta minä ymmärsin merenkulkua paremmin kuin hän ja oikeastaan minä itse olinkin kapteenina. Menetin kuitenkin laivani, mutta sillä asialla ei ollut mitään tekemistä minun kykyni kanssa. Olimme ajelehtineet neljä päivää rasvatyynellä ulapalla. Sitten tuli luoteismyrsky, ja se ajoi meidät rantaan suojanpuolelle. Yritimme purjehtien päästä selville vesille, mutta silloin tahitilaisten laivanrakentatajien kurja työ tuli ilmi. Menetimme heti halkaisijapuomin ja kaikki keulataakit. Ainoa pelastuksen keino oli kääntyä takaisin ja kulkea Floridan ja Ysabelin välisen salmen kautta. Ja kun olimme hämärissä onnellisesti päässeet siitä ja kartta osoitti vähintään neljätoista syltä vettä, niin äkkiä törmäsimme koralliriuttaan. Vanha 'Miele' raukka sai vain yhden kolauksen ja pääsi sitten irti, mutta sekin oli sille liikaa, ja me ehdimme parahiksi laskeutua veneeseen, ennenkuin se upposi. Saksalainen perämies hukkui. Koko yön ajelehdimme merellä ja seuraavana aamuna keksimme tämän paikan."
"Ja nyt kai te aiotte palata Vonin luo?" kysyi Sheldon.
"En suinkaan. Isä oli aikonut tulla Salomonin-saarille. Minä etsin sopivan paikan ja hankin itselleni pienen plantaasin. Tiedättekö, mistä täältäpäin voisi saada hyvää maata halvalla?"
"Kautta pyhän Yrjänän, te olette omituista joukkoa, te yankeet, todella omituista", sanoi Sheldon. "Tuollaista hurjapäisyyttä en olisi unissanikaan voinut kuvitella mahdolliseksi."
"Sanokaa mieluummin seikkailuintoa", oikaisi Joan.
"Olette oikeassa — seikkailuintoa juuri. Jos te olisitte astunut maihin Malaitalle ettekä Guadalcanarille, niin te ja teidän jalosukuiset tahitilaisenne olisitte jo aikoja sitten joutuneet ihmissyöjien kai-kaiksi."
Joania värisytti kauhusta.
"Totta puhuen", hän tunnusti, "meitä peloitti kauheasti astua maihin Guadalcanarille. Minä olin lukenut 'Merenkulku-oppaasta', että alkuasukkaat ovat epäluotettavia ja nurjamielisiä valkoihoisille. Minun tekee mieli lähteä Malaitalle jonakuna päivänä. Onko siellä plantaaseja?"
"Ei ainoatakaan. Eikä yhtään valkoihoista kauppiasta myöskään."