"Yksi kuunari kauas pois pikku matka", ilmoitti hän. "Voi olla
'Jessie'."
Valkoinen mies huoahti ilosta.
"Jos se on 'Jessie', niin saat pian tupakkaa", sanoi hän.
Vallitsi hetken hiljaisuus, ja valkoinen mies odotti kärsimättömästi.
"Ehkä 'Jessie', ehkä toinen kuunari", oli epäröivä vastaus.
Sairas pyörähti vaivoin vuoteen laidalle ja laskeutui polvilleen permannolle. Tuolin avulla hän pääsi jaloilleen. Pitäen siitä kiinni ja miltei koko painollaan siihen nojaten hän työnsi sen ovelle ja ulos verannalle. Ponnistuksen hiki valui pitkin hänen kasvojaan ja tunkeutui hartioitten kohdalla paidan läpi. Hänen onnistui päästä istumaan tuolille, jolle hän vaipui uupuneena läähättäen. Hetken kuluttua hän suoristautui. Poika asetti kaukoputken verannan poikkipuun nojaan, ja mies katsoi sen läpi merelle. Viimein hän sai näkyviinsä kuunarin valkoiset purjeet ja tutki niitä tarkoin.
"Ei 'Jessie'", sanoi hän hyvin hiljaa. "Se on 'Malakula'."
Hän siirtyi istumaan lepotuoliin. Kolmensadan jalan päässä rakennuksesta meren mainingit löivät rantaan. Vasemmalla hän saattoi nähdä Balesuna-joen matalikkoa reunustavat valkeat hyrskyt ja kauempana Savo-saaren särmikkäät ääriviivat. Suoraan hänen edessään, kahdentoista mailin levyisen salmen tuolla puolen, oli Florida-saari, ja kauempana, oikealla, hän himmeästi saattoi erottaa osia Malaitasta — tuosta hurjasta saaresta, murhan, ryöstön ja ihmissyönnin pesäpaikasta, jonka asujamistosta hänen plantaasinsa kaksisataa työntekijää olivat värvätyt. Talon ja rannan välillä oli ruokoaitaus. Veräjä oli raollaan, ja hän lähetti pojan sulkemaan sen. Aitauksen sisäpuolella kasvoi joitakin korkeita kookospalmuja. Veräjälle vievän tien kummallakin puolella oli korkea lipputanko. Ne oli pystytetty kymmenen jalan korkuisiin keinotekoisiin multatöyräisiin. Lipputankojen tyveä ympäröivät lyhyet, valkeaksi maalatut ja raskaitten rautavitjojen yhdistämät pylväät. Itse tangot muistuttivat laivan mastoja ja olivat varustetut asiaankuuluvalla tavalla kiinnitetyillä märssytangoilla, vanttitouveilla, väylingeillä, kahveleilla ja lippunuorilla. Toisen tangon kahvelissa riippui veltosti lepattaen kaksi kirjavaa lippua, sinivalkoinen shakkilautalippu ja valkea viiri, jonka keskellä oli punainen kiekko. Se oli kansainvälinen hätämerkki.
Pihan etäisimpään nurkkaan oli haukka laskeutunut maahan. Mies katseli sitä ja näki, että se oli sairas. Hän tuumiskeli, olikohan tuon linnun yhtä paha olla kuin hänenkin, ja tunsi jonkinlaista laimeata iloa tullessaan ajatelleeksi heidän keskinäistä heimolaisuuttaan. Hän nousi istualtaan ja käski palvelijaansa soittamaan isoa kelloa merkiksi siitä, että plantaasin työntekijäin oli aika lopettaa työnsä ja vetäytyä parakkeihin. Sitten hän taas nousi mustan ihmisratsunsa selkään ja lähti päivän viimeiselle kierrokselle.
Sairaalassa oli kaksi uutta potilasta, joille hän antoi annoksen risiiniöljyä. Hän oli tyytyväinen päiväänsä, se oli ollut harvinaisen helppo. Vain neljä kuolemantapausta oli sattunut. Hän kävi katsomassa koprankuivausta, joka paraikaa oli käynnissä, ja kulki parakkien läpi nähdäkseen, oliko joku sairas välittämättä hänen eristäytymiskäskystään piiloutunut sinne. Palattuaan asuntoonsa hän kuunteli työnjohtajiensa kertomukset ja jakoi työmääräyksiä seuraavan päivän varalle. Sitten hänen puheilleen tuli laivaväen päällysmies, jonka oli joka ilta käytävä isännälleen vakuuttamassa, että valaanpyyntiveneet olivat vedetyt maihin ja lukitut. Tämä oli perin välttämätön varovaisuustoimenpide, sillä mustaihoiset olivat levotonta joukkoa, ja jos vene lukitsemattomana jäi rannalle yöksi, niin parikymmentä työntekijää oli varmasti aamulla tipotiessään. Koska jokainen musta oli noin kolmenkymmenen dollarin arvoinen — tai vähemmän, riippuen siitä, kuinka suuren osan sovitusta ajasta hän oli ollut työssä — niin moinen tappio ei ollut Beranden plantaasille leikin asia. Sitäpaitsi valasveneistä Salomonin-saarilla maksettiin lopuksi sievoisia summia, ja kuolemantapaukset päivä päivältä vähensivät työvoimaa. Seitsemän mustaa oli edellisellä viikolla paennut viidakkoihin, ja neljä heistä oli tulla laahustanut takaisin kertoen, että vieraanvaraiset bushmannit olivat tappaneet ja kai-kaineet [syöneet] kaksi heidän joukostaan. Seitsemäs oli yhä vapaana, ja hänen kerrottiin piileksivän rannikolla ja odottavan tilaisuutta saada käsiinsä kanootin, päästäkseen omalle saarelleen.