"Minu tahto tupakka, paljon tupakka, minu tahto kangas, minu tahto delfiinihammas, minu tahto vyö."
Joan katsahti häneen huvitettuna odottaen näkevänsä hymyilevät tai edes irvistävät kasvot. Mutta ne olivat aivan ilmeettömät. Lukuunottamatta kapeata vyökaistaletta, korvakapuloita ja kippuraisiin hiuksiin kiedottua simpukkanauhaa mies oli aivan alasti. Hänen ruumiinsa oli äsken öljytty ja kiiltävä, ja silmät kiiluivat tähtien valossa kuin villin eläimen. Muut miehet olivat asettuneet hänen taakseen tiheäksi seinäksi. Jotkut poistuivat, mutta useimmat tuijottivat häneen jurosti ja uhkaavan äänettöminä.
"Niinkö?" sanoi Joan. "Mitä varten sinä tahdot niin paljon tavaraa?"
"Minu otti lääke", sanoi Aroa. "Sinu maksa minu."
Tämä oli näyte heidän kiitollisuudestaan, tuumi Joan. Näytti siltä, kuin Sheldon sittenkin olisi ollut oikeassa. Aroa odotti tylsän näköisenä. Kaukana rannasta kuului kala loiskahtaen hyppäävän vedestä. Pieni aalto löi hiljaa rantaan. Lepakon varjo suhahti pehmeästi heidän ohitseen. Kevyt tuulahdus vilvoitti hänen poskeaan, maatuuli alkoi puhaltaa.
"Mene pois", sanoi Joan ja kääntyi astuakseen veräjästä.
"Sinu maksa minu", sanoi nuorukainen.
"Aroa, sinä olet tyhmä. Minä en maksa sinulle. Nyt sinä menet."
Mutta mustaihoinen ei liikahtanutkaan. Joan tunsi, että hän katsoi häneen miltei röyhkeästi toistaessaan:
"Minu otti lääke. Sinu maksa minu. Sinu maksa minu nyt."