"Tarkoitan kuin tarkoitankin. Minä olen väsynyt ja kyllästynyt tähän suojeluksen jankuttamiseen. Teidän ei pitäisi hetkeksikään unohtaa, että minä täydellisesti kykenen pitämään huolta itsestäni. Ja sitäpaitsi minulla on kahdeksan maailman parasta suojelijaa — laivamieheni."
"Teidän olisi pitänyt elää tuhat vuotta takaperin", nauroi Sheldon, "tai tuhannen vuoden kuluttua. Te olette hyvin alkuperäinen ja samalla ylenmäärin uudenaikainen. Kahdeskymmenes vuosisata ei ole teitä varten."
"Mutta Salomonin-saaret ovat. Te olitte kuin villi-ihminen, kun tulin tänne ja löysin teidät — söitte pelkkää säilykelihaa ja leipää, joka olisi voinut tärvellä kamelinkin ruoansulatuksen. No niin, sen virheen minä olen korjannut, ja koska meistä tulee yhtiökumppanit, niin se pysyykin korjattuna. Ette te ainakaan kuole ruoansulatushäiriöihin, siitä voitte olla varma."
"Jos meistä tulee yhtiökumppanit, niin täytyy olla edeltäkäsin varmasti sovittua, että te ette purjehdi kapteenina kuunarilla. Voitte lähteä Sydneyhin ostamaan sen, mutta laivuri meillä täytyy olla…"
"Ja niin ja niin paljon lisämenoja ja hyvin todennäköisesti juopotteleva, huolimaton ja kykenemätön otus kaupanpäällisiksi. Ja sitäpaitsi minulla olisi enemmän harrastusta toimeen kuin kenelläkään, jonka me voisimme siihen palkata. Mitä taas kykyyn tulee, niin voin teille mainita, että minä purjehdin paremmin kuin kuka tahansa keskinkertainen rappeutunut kapteeni tai tutkinnonsuorittanut perämies, jonka voisitte löytää Etelämeren vesiltä. Tiedättehän, että olen ammattitaitoinen merimies."
"Mutta minun kumppaninani", sanoi Sheldon kylmästi, "teidän sittenkin täytyy käyttäytyä sivistyneen naisen tavoin."
"Kiitän nöyrimmästi! Teidän mielestänne suunnitelmani siis eivät tunnu sivistyneelle naiselle sopivilta." Joan nousi suuttumuksen ja mielipahan kyynelet silmissään ja meni grammofonin luo.
"Ovatkohan kaikki miehet yhtä naurettavia kuin te?" sanoi hän.
Sheldon kohautti olkapäitään ja hymähti. Väittelemisestä ei ollut apua — sen hän oli oppinut — ja hän oli päättänyt olla suuttumatta. Ja vielä ennen päivän päättymistä Joan antautui. Hän päätti lähteä ensimmäisessä höyrylaivassa Sydneyhin, ostaa kuunarin ja purjehtia takaisin saarilta hankittu laivuri mukanaan. Sitten hän sai Sheldonin suostumaan siihen, että hän saisi tehdä joitakin tilapäisiä retkiä läheisille saarille, mutta niin pian kuin tuli puhe Malaitan retkistä ja työmiesten pestauksesta, oli Sheldon taipumaton. Se oli ainoa kielletty hedelmä.
Kun kaikki sitten oli ohi ja täsmällinen ja asiallinen kirjallinen sopimus (Joanin vaatimuksesta) laadittu ja allekirjoitettu, niin Sheldon tuntikauden astuskeli edes takaisin huoneessaan miettien mielessään, kuinka monella eri tavalla hän oli käyttäytynyt nolosti. Tilanne oli mahdoton eikä kuitenkaan mahdottomampi kuin tähänastinenkaan eikä mahdottomampi kuin se, joka olisi syntynyt, jos Joan olisi lähtenyt omin päin maailmalle ja ostanut Pari-Sulayn. Hän ei ollut koskaan nähnyt naista, joka olisi ollut itsenäisempi ja samalla enemmän suojelijan tarpeessa kuin tämä poikamainen tyttö, joka oli astunut maihin hänen rannalleen mukanaan kahdeksan uhkeata villi-ihmistä, pitkäpiippuinen revolveri vyöllä, pieni kukkaro täynnä kultarahoja ja painolastina iloinen romantiikan ja seikkailujen kaipuu.